0

Herralan Marjatila keskittää toimintansa Joenrannan Marjapaikkaan Kouvolan Alakylään

Herralan Marjatilan yrittäjäpariskunta Henrik Herrala, 35, ja Virva Lavikka, 28, ovat investoineet kaikessa hiljaisuudessa uuteen mansikkapaikkaan Kouvolan Alakylässä. Uuden Joenrannan Mansikkapaikka ‐tilan perustamistoimet ovat jo loppusuoralla. Alakylässä kevään istutukset kukkivat parhaillaan ja ensimmäisiä marjoja odotetaan poimittavaksi pian juhannuksen jälkeen.

Herralan Marjatilalla Anjalassa on viljelty mansikkaa vuodesta 1990. Uutta mansikkapaikkaa on suunniteltu pitkään. Ajatus mansikkapaikasta ei ole syntynyt hetkessä. Herrala on etsinyt toimitilaa marjanviljely-yritykselle vanhan Kouvolan alueelta jo yli 10 vuoden ajan.
– Viimein pääsimme töihin! Paikan valinnassa ratkaisi logistiikka. Nyt olemme lähellä asiakasta. Tilalle on helppo tulla myös Kouvolan ulkopuolelta, kertovat Herrala ja Lavikka.

Alakylän pelloille istutetaan perustamisvuotena 600 000 mansikantainta. Se on enemmän kuin kenelläkään koskaan Kaakkois‐Suomessa.
– Varhain keväällä pelloilla on parhaillaan työskennellyt 39 istuttajaa. Sadonkorjuuaikana määrä on suurempi. 
– Korona‐keväästä huolimatta osaava henkilökunta löytyi lähes kokonaan paikallisista. 

Lähimansikka‐sesonki käynnistyy pian. Alakylään avataan ensi viikolla tilamyymälä ja myöhemmin kesällä asiakkailla on mahdollisuus mansikan ja herneen itsepoimintaan.
– Tuomme lähimarjat lähelle asiakasta kaikkien saataville. Joenrannan Mansikkapaikkaan on Kouvolan keskustasta vain muutaman kilometrin matka.

Mansikkaa poimitaan jo Anjalassa.
– Paras mansikka‐aika tulee tänä vuonna olemaan heinäkuun puolen välin jälkeen. Satotaimet ja lajikevalinnat varmistavat sen, että mansikkakausi jatkuu pitkälle syksyyn.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Koronarajoitukset hellittävät. Kiinnostavat paikalliset kesätapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...