0

Mielipide. Oliko muutama kymppi liikaa?

Miksi jätit talous ym. rakennusjätteet keskelle tietä ja toisen maalle!
Keväällä paljastuu taas monenlaista roskaa ja jätettä tienvarsilta sekä laittomia kaatopaikkoja. Tuntuu olevan kovin vaikeaa viedä jätteet jäteasemalle tai pienemmät suoraan omaan jäteastiaan.
Eteläisen Kouvolan metsäautotieltä löytyi taas laiton jätekasa: rakennus- ja muuta kotitalousjätettä, joka oli purettu suoraan metsäautotielle niin, ettei siitä pääse enää ajamaan ilman niiden siirtoa. Matkaakin metsäautotiellä oli ajettu 1,2 kilometriä kuorman purkamispaikkaan. Kaukana ei olisi ollut Keltakankaan jäteasema, vain noin kymmenen kilometriä, joka ottaa vastaan rakennusjätettä sekä sekajätettä muutaman kympin hintaan. Ehkä nämäkin jätteet on tuotu paikalle muutaman kymmenen tuhannen arvoisella autolla ja peräkärrillä!?
Metsäautotiet, jotka ovat yksityisteitä, ovat tarkoitettu puun kuljetuksia varten ja niiden käyttö on tarkoitettu ainoastaan osakkaiden käyttöön ja heidän puunkuljetuksiin. Myös sienestäjät ja marjastajat käyttävät teitä ja se onkin sallittua. Usein on jouduttukin laittamaan näille teille puomeja, joissa ei ole asuinliikennettä ja joissa tällaista laittomuutta esiintyy jatkuvasti. Tässäkin tapauksessa sitä harkitaan.
Tieisännöitsijöille tuleekin silloin tällöin ilmoituksia laittomista kaatopaikoista yksityisteillä. Useimmiten jätteiden poistamisen laittomilta kaatopaikoilta joutuu maanomista hoitamaan omalla kustannuksellaan.

Heimo Einola
TIKO-tieisännöitsijä

4 kommenttia aiheesta “Mielipide. Oliko muutama kymppi liikaa?

  • 23.5.2020 at 07:46
    Permalink

    Mitä järkeä kerätä koiran jätökset pussiin ja sitten heittää pussi luontoon? Äly hoi, älä jätä tai no jättänyt jo.

    Reply
    • 24.5.2020 at 23:14
      Permalink

      Kakkapussit on maatuvaa materiaalia.

      Reply
      • 29.5.2020 at 17:33
        Permalink

        No onhan se ulostekin maatuvaa. Miksi pussiin ja jättää se sitten luontoon?

        Reply
  • 23.5.2020 at 11:06
    Permalink

    Yhtä lailla ihmetyttää miksi ekopisteiden metallikontteihin pannaan vaatteita, cd-levyjä, tavaraa muovipusseissa, kirjoja, muoviastioita, mehupurkkeja, lasia ym.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko kaupunginvaltuutettujen kyläkummitoiminta tarpeellista?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...