0

Myllykosken kirjastossa alkaa noutopalvelu 20.5. – Kaikkien kirjastojen tilat avataan 8.6.

Hallituksen linjausten mukaisesti kirjastojen noutopalvelu (ns. take away -tyyppinen lainaustoiminta) on voitu aloittaa. Muut kuin lainaustoiminnan kannalta välttämättömät tilat tulee kuitenkin pitää suljettuina eikä oleskelua tai muuta toimintaa kirjaston tiloissa tule sallia ennen 1.6.2020.
Kouvolan kirjastoissa varausten noutopalvelu aloitettiin 11.5. pääkirjastosta. Myllykosken kirjastoista noutopalvelu aloitetaan 20.5. Kaikkien kirjastojen tilat avataan asiakkaille 8.6.
Omatoimikirjastoissa on vain palveluaikaa eikä omatoiminen asiointi ole mahdollista. Omatoimiasioinnin turvallista aloittamista suunnitellaan ja arvioidaan kesäkuun aikana alueellinen tartuntatautitilanne huomioiden.
Omatoimikirjastojen avautumisesta tehdään erillinen lautakuntapäätös kesäkuun aikana. Kirjastoissa toimitaan tehostettua hygieniaa noudattaen.

Elimäen, Korian ja Inkeroisten kirjastoissa on kussakin sydänkesällä kahden viikon sulku.

Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaan yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset 10 henkilöön 31.5. ja 50 henkilöön 1.6. alkaen eivät koske kirjastotoimintaa. Asiakkaiden tulee kuitenkin pystyä noudattamaan turvavälejä. Yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset kuitenkin koskevat myös kirjaston järjestämiä tilaisuuksia ja tapahtumia 1.6.lähtien.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko kaupunginvaltuutettujen kyläkummitoiminta tarpeellista?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...