0

Tehtaanmäen sähköaseman käyttöönotto elo-syyskuussa – Tämän jälkeen aseman viimeistelyä jatketaan vielä parin kuukauden

Fingrid on rakennuttanut 110 kV-sähköasemaa Valtatien varteen Inkeroisissa viime vuoden huhtikuusta lähtien. Parhaillaan ovat menossa suurjännitekaapeloinnit, joiden vuoksi aikamoinen ”myllerrys” on käynnissä tien varressa.
– Tehtaanmäen sähköaseman työt ovat edenneet hyvin aikataulussa. Kaapelointien jälkeen suoritetaan hankkeen käyttöönotot, joiden on suunniteltu tapahtuvan elo–syyskuussa. Tämän jälkeen aseman viimeistelyä jatketaan vielä parin kuukauden ajan eli kaiken on tarkoitus olla valmiina tämän vuoden puolella, selvittää projektipäällikkö Petri Hämäläinen Fingrid Oyj:stä.
Parhaillaan menossa oleva korona-poikkeusaika ei ole vaikuttanut töiden kulkuun.
– Työmaalla on korostettu käsihygieniaa ja valvottu sitä, että paikalla ovat aina vain ne henkilöt, joiden läsnäolo on välttämätön.
Sähköasemarakennus on jo valmis. Sen koko on noin 550 neliömetriä. Tilat tehtiin kahteen kerrokseen. Pulpettikattoisen rakennuksen harjakorkeus on 11 metriä maan pinnasta.
– Koko projektin kustannusarvio on 5,7 miljoonaa euroa. Fingridin oma osuus tästä on 4,8 miljoonaa ja loput ovat asiakkaiden liityntäkaapelointien kustannuksia, kertoo Hämäläinen.
– Parhaillaan asennuksessa olevat suurjännitekaapelit liitetään rakennuksen sisälle sijoittuvaan jo asennettuun kaasueristeiseen kytkinlaitokseen. Suurjännitekaapelit on valmistettu Suomessa Prysmian Group Finland Oy:n Pikkalan tehtaalla, selvittää Hämäläinen.
Tehtaanmäen sähköasema palvelee valmistuttuaan neljää kantaverkkoyhtiö Fingridin asiakasyritystä.
– Investoinnilla Stora Enson Anjalankosken kahden tehtaan, Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n Inkeroisten sähköaseman ja Kemijoki Oy:n voimalaitoksen käyttövarmuus paranee merkittävästi. Erityisesti prosessiteollisuudelle häiriötön sähkön saanti on elintärkeää, muistuttaa Hämäläinen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko kaupunginvaltuutettujen kyläkummitoiminta tarpeellista?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...