0

Mielipide: Säilytetään Sippolan kirkko kirkkona

Tämän päivän kirkossa puhaltavat voimakkaat muutoksen tuulet, ja monet ristiriidat vaikeuttavat yhteisen linjan löytymistä. Näkemys kirkosta hengellisenä yhteisönä on hämärtynyt, ja isiemme ja äitiemme meille jättämä pyhä perintö, kristillinen elämänkatsomus, on usein hukassa. Moniarvoisessa yhteiskunnassa on törmätty vaikeuksiin, joita ei ennen olisi voitu kuvitellakaan.
Huolestumisensa on ilmaissut myös Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen toteamalla, että kirkon tulevaisuus ei ole riippuvainen jäsenkehityksestä, taloudesta tai rakenteista. Kysymys on ennen kaikkea siitä, pysyykö kirkko kirkkona.
Tämän ajan outo ilmiö on kirkkojen muuttaminen monitoimitiloiksi. Jos näin tapahtuu, kirkko ei enää ole kirkko, ja ajan kuluessa hyvin todennäköisesti sitä muuta toimintaa alkaa esiintyä yhä enemmän, ja kirkon merkitys ja tehtävä hämärtyy.
Kotikirkkooni, Sippolan punatiiliseen kauniiseen katedraaliin, suunnitellaan tällaista ratkaisua. Tosin sippolalaiset ovat saaneet hyvin vähän tietoa asiasta, mikä kummastuttaa, kun asia kuitenkin koskee meitä.
Ei kirkkoa, Jumalan huonetta, voi muuttaa joksikin muuksi. Jos Sippolan kirkon parvet peitetään ja sinne rakennetaan lasten päiväkerhon tarvitsemia tiloja, joita voidaan hyödyntää myös kokoustiloina, koko kaunis kirkkomme on pilalla ja turmeltu. Ja miten käy kirkon kuuluisan ja erinomaiseksi todetun akustiikan?
Keittiön ja kahvittelutilan, ravintolan, rakentaminen 140-vuotiaseen kirkkoon, jota sukupolvet ovat rakkaudella vaalineet, on täysin käsittämätön ja mahdoton ajatus. Ei kirkkoon tulla syömään ja kertomaan kylän kuulumisia.
Kirkossa ollaan elämän lähteellä, taivaan esikartanossa. Paikka on pyhä.
Tämä ei ole ainoastaan meidän asiamme. Ratkaisuistamme olemme vastuussa seuraaville sukupolville.

Eila Korjala

Kommentteja aiheesta “Mielipide: Säilytetään Sippolan kirkko kirkkona

  • 27.3.2020 at 07:34
    Permalink

    Säilyttämään kirkko kirkkona, ei monitoimirakennuksena.Tärkeät kirkon sisärakenteet kärsivät eikä kirkkoa voitaisi entisöidä takaisin nykytilaa, joka on nykyisin kaunis ja säilyttämisen arvoinen. Kannatan edelleen erillisen seurakuntarakennuksen rakentamista vaikka se maksaakin, mutta tiloista tulisi käytännölliset. Terveisin mökkiläinen

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Koetko Uudenmaan liikkumisrajoituksen tarpeellisena?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...