0

Joel Naukkariselle MM-hopeaa sisäsoudun 500 metrillä

Kouvolalaislähtöinen Joel Naukkarinen aloitti MM-kisat Pariisissa perjantaina 500 metrillä, jossa hän kamppaili tiukasti hopeasta koko soudun ajan. Ylivoimaisen voiton vei britti Phil Clapp, joka oli tehnyt viikko sitten uuden ME-ajan 500 metrillä. Clapp aloitti kisan 52 vedon tahdilla ja ennätysvauhdilla, mutta vauhti hyytyi loppua kohden. Voittoaika oli kuitenkin kova 1.12,3. Naukkarisen hopea-aika oli 1.14,8 ja pronssille souti Ranskan Vincent Matz 1.15,0.
– Hyvä veto ja hyvä venyminen kovassa kilpailussa. Lähdin tavoittelemaan uutta Suomen ennätysaikaa 1.13-alkuisena. Hyydyin rajusti lopussa, mutta onneksi niin kävi muillekin. Tämä oli hyvä kropan avaus 2000 metrin kisalle, totesi Naukkarinen kisan jälkeen.
Naukkarisen valmistautuminen tulevaan kisakauteen ja olympiakarsintoihin jatkuu suunnitelmien mukaisesti. MM-kisojen jälkeen helmikuun lopussa soutaja lähtee Italiaan hakemaan tuntumaa olympialuokan veneeseen ja hiomaan soututekniikkaa avovesillä.

Sisäsoudun MM-kisat järjestetään 7.-8.2. Pariisissa, jossa soutajia on kaikkiaan 52 maasta. Suomesta kisoihin osallistuu vajaat kymmenen soutajaa, joista valtaosa soutaa Master-sarjoissa (yli 30-vuotiaat).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Maa on paljas, eikä maisema näytä helmikuulta. Kaipaatko lunta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...