0

Kaupunginhallitus: Anjalaan ei rakenneta koulua, vaan Inkeroisiin tehdään uusi Etelä-Kouvolan yhtenäiskoulu

Kouvolan kaupunginhallitus linjasi maanantaina palveluverkkoja. Perusopetuksen osalta kaupunginhallituksen esittää 11.11. kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että Anjalaan ei rakenneta uutta koulua, vaan Inkeroisiin rakennetaan uusi Etelä-Kouvolan yhtenäiskoulu, johon keskittyy Anjala-Inkeroinen -alueen perusopetus. Kaupunginhallitus edellyttää, että uuden yhtenäiskoulun valmistelu aloitetaan välittömästi. Tehtaanmäen koulu lakkautetaan vasta, kun ratkaisu uuden yhtenäiskoulun osalta on valmis. Koulun yhteyteen tulisi mahdollisesti myös uusi päiväkoti ja kirjasto.

Ummeljoen koulu esitetään suljettavaksi ensi vuoden elokuussa. Kaipiaisten koulu saa jatkoaikaa, kun se yhdistetään hallinnollisesti Utin koulun kanssa.

Elimäellä säilyvät yläkoulun luokat 7.-9. Elimäen ja Korian perusopetuksen rakenneratkaisu tulee kasvatus- ja opetuslautakunnan uuteen harkintaan vuosien 2020-2022 aikana.

Lukioverkko vähenee kahdella lukiolla. Elimäen ja Valkealan lukiot suljetaan elokuun alussa 2021. Uusia opiskelijoita ei oteta enää ensi lukuvuonna. Toisen asteen opiskelijoiden ilmainen joukkoliikenne käynnistetään 1.8.2021 alkaen.

2 kommenttia aiheesta “Kaupunginhallitus: Anjalaan ei rakenneta koulua, vaan Inkeroisiin tehdään uusi Etelä-Kouvolan yhtenäiskoulu

  • 5.11.2019 at 07:40
    Permalink

    Niin että Anjalasta vietäisiin 5-vuotiaita Inksan puolelle päivähoitoon? Entäs ne joilla ei ole kuljetusmahdollisuutta? Ja taas kerran unohdetaan se fakta, että ei uuden yhtenäiskoulun rakentaminen mitään säästöjä toisi enempää kuin että rakennetaan koulu Anjalaan. Ja eikös Anjalan koulusta pitänyt tulla siirrettävä eli jos lapsiluku vähenee huomattavasti niin silloinhan se koulurakennus voidaan siirtää paikkaan missä sellaista tarvitaan. Tai vaikka myydään sitä tarvitsevalle kunnalle/kaupungille.

    Reply
  • 5.11.2019 at 08:14
    Permalink

    Uuden, upean suunnitteilla olevan yhtenäiskoulun oppilasmäärän perusteella kaikessa hiljaisuudessa tavoitellaan 12-koulun mallia? Eli tämä sama vääntö kouluverkosta jatkuu hamaan tulevaisuuteen ja kärsijöinä ovat lapset. On tehty tutkimuksia joissa yli 500 oppilaan koulut eivät osoittaudu niin mahtaviksi kuin päättäjien papereilla ja samaa tahtia kyläkoulujen lakkautusvimman kanssa on lasten mielenterveysongelmat kasvaneet. Onko Kouvolan tavoitteena suuryksiköiden himoitsemisella siis lasten ja perheiden pahoinvoinnin lisääminen jo päiväkoti-ikäisestä alkaen tai kaupungin houkuttelevuuden vähentäminen? Nykyään on mahdollista rakentaa järkeviä ja siirrettäviä motitoimisia kokonaisuuksia sen sijaan, että rakennetaan heti suurta, isoa ja mahtavaa. Kouvolan kaupunki voisi näyttää tässä asiassa mallia ja tukea kyliä sen sijaan, että hiljaa palvelu kerrallaan antaa kylille kouliniskun.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kouvolan kaupungilla on isot säästöpaineet. Kumpi olisi parempi tapa säästää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...