0

Inkeroisten Terho, Sippolan Kunto ja Hirvelän Hirvet tiivistävät yhteistyötä yleisurheilussa ja hiihdossa

Inkeroisten Terho, Sippolan Kunto ja Hirvelän Hirvet kokoontuivat 10.10. saman pöydän ääreen miettimään alueellisen liikunta- ja urheilutoiminnan kehittämistä. Seurat tiivistävät yhteistyötä erityisesti yleisurheilun ja hiihdon osalta.

– Yhteistyöllä saavutetaan parempia tuloksia ja liikutetaan enemmän ihmisiä, korostavat Hirvelän Hirvien puheenjohtaja Esa Peltonen, Sippolan Kunnon puheenjohtaja Jarkko Koskela sekä Inkeroisten Terhon puheenjohtaja Visa Sippu ja varapuheenjohtaja Minna Mänttäri.

Seurat järjestävät ensi vuonna yhdessä kilpailuja ja tapahtumia, kuten maastojuokscupin toukokuussa, Wanhan Sippolan alueen mestaruuskilpailut kesäkuun puolivälissä sekä Hippokisat elokuussa.

Terho panostaa aikuisurheiluun, järjestäen kansalliset toukokuussa sekä viidet heittokisat kesän aikana. Kunto järjestää lapsille hiihtokoulua ja sarjahiihtoja. Latutilanteen mukaan hiihtokoulu järjestetään mahdollisesti Ampumamajan maastossa. HiHi jatkaa ansiokasta lasten yleisurheilukoulun järjestämistä Sippolan kentällä.

– Seurat ottavat yhdessä kantaa Kouvolan kaupungin esityksiin Sippolan nurmikentän ja Inkeroisten Hallasentien hiekkakentän hoidon päättämisestä. Seurat haluavat yhteistyöllä varmistaa kenttien käyttömahdollisuuden jatkossakin.

Inkeroisten hiekkakenttä on Kouvolassa ainoa paikka, missä moukarinheitto on mahdollista, joten häkin säilyminen on siellä erityisen tärkeää. Sippolan kenttää käyttävät erityisesti yleisurheilijat, jalkapalloilijat sekä alakoulun oppilaat.

Kommentteja aiheesta “Inkeroisten Terho, Sippolan Kunto ja Hirvelän Hirvet tiivistävät yhteistyötä yleisurheilussa ja hiihdossa

  • 11.10.2019 at 08:33
    Permalink

    Inkeroisten Hallasentien hiekkakentän hoidon päättämisestä on Kouvolassa suunnitelmia. Tämä on rajuin esimerkki siitä kuinka saadaan kaupungin asukkaat muuttamaan pois. En enää ihmettele sitä kuinka konsultti mainitsi rajun muuttotappion. Kouvola ei ole lapsiperheiden kaupunki. Uutta virkaa liikuntapuolelle suunnitellaan hinta 41 000 euroa vuosi. Milloin virka tulee yleiseen hakuun?

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kouvolan kaupungilla on isot säästöpaineet. Kumpi olisi parempi tapa säästää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...