0

Hirvijahti täyteen vauhtiin lauantaina

Hirven varsinainen metsästysaika alkaa lokakuun toisena lauantaina. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 50 385 hirven ja 58 094 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

-Hirven pyyntilupia myönnettiin noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Pyyntilupamäärän vähentyminen kohdentui pitkälti Pohjois-Suomeen. Muualla maassa muutokset hirven pyyntilupamäärissä olivat vähäisempiä, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Luonnonvarakeskuksen tuottamien arvioiden mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin 11 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 86 500 hirveä (95 % luottamusväli 74 500 – 99 000 hirveä).  Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 68 000–85 000 yksilön talvikantaan. Tilanne vaihtelee hirvitalousalueesta riippuen, mutta noin puolella hirvitalousalueista kanta on tavoitetasoa tiheämpi.  Kuluvan syksyn metsästyksen tavoitteena on säädellä hirvikannan kokoa ja rakennetta tavoitteeksi asetetulle tasolle.

Valkohäntäpeuran metsästys on ollut sallittua vahtimalla syyskuun alusta ja täysimittaisesti syyskuun viimeisestä lauantaista lähtien. Metsästyksen tavoitteena on pienentää Etelä- ja Lounais-Suomessa runsastunutta valkohäntäpeurakantaa. Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä on noin kolmanneksen suurempi kuin viime metsästyskaudella. Peurakolareiden vähentämiseksi peurojen metsästystä suositellaan painotettavan erityisesti alkusyksyyn.

Hirvijahti jatkuu täysimittaisena vuoden vaihteeseen saakka, minkä jälkeen hirveä saa metsästää ilman koiraa tammikuun 15. päivään saakka. Valkohäntäpeuran metsästys jatkuu täysimittaisena tammikuun loppuun, minkä jälkeen saa metsästää ilman koiraa helmikuun 15. päivään saakka.

Liikenneturva muistuttaa tielläliikkujia, että hirvet liikkuvat aktiivisimmin eritoten aamu- ja iltahämärissä. Eniten hirvet ovat liikkeellä rykimän, eli hirvien kiiman aikana loka-marraskuussa. Toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu touko-kesäkuuhun, jolloin hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa. Nämä yksin liikkumaan tottumattomat nuoret hirvet eksyvät herkästi autoteille myös yllättävistä paikoista, joissa hirvistä ei välttämättä varoiteta liikennemerkillä. Vanhemmat hirvet ylittävät tien yleensä tietystä paikasta. Hirvi- ja peurakolareita sattuu kaikkina vuodenaikoina eniten, kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kouvolan kaupungilla on isot säästöpaineet. Kumpi olisi parempi tapa säästää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...