0

Missä kokoontuivat Anjalankosken, Elimäen ja Korian nuoret – Poikilo-museot kokoaa kouvolalaisten nuoruusmuistoja

Kymenlaaksolaista muistitietoa tallentava Kerro meille! -kysely on osa Poikilo-museoiden ja muiden kymenlaaksolaisten museoiden yhteistä hanketta. Tämän vuoden teemana on Kylillä ja kulmilla, nuoruus Kymenlaaksossa.

Poikilo-museoiden vt. museonjohtaja Anu Kasnio rohkaisee ikään katsomatta jokaista Kouvolan seudulla nuoruutensa viettänyttä jakamaan muistonsa nuorison kokoontumispaikoista ja -tavoista. Verkkokyselyn avulla museo kerää ja tallentaa kokoelmiinsa kouvolalaisten nuoruusmuistoja eri vuosikymmeniltä. Kyselyyn on helppo vastata merkitsemällä karttaan kokoontumispaikat ja kirjoittamalla omin sanoin paikkoihin liittyviä muistoja.

– Vastauksia on tullut mukavasti. Niissä korostuu Kouvolan keskustassa kokoontuminen. Sen sijaan Kuusankosken, Voikkaan, Elimäen ja entisen Anjalankosken alueelta vastauksia ei ole vielä tullut kovinkaan paljon, toteaa Kasnio.

Eräs kyselyyn vastannut kertoo istuneensa Inksan keskustassa Pitkäsen kaupan rappusilla.

– Siellä odoteltiin Anjalan poikia aina muulloin kuin Vepski-iltoina, säässä kuin säässä, harva se ilta.
– Kuusaalaiset puolestaan istuivat Centrumin ikkunalaudalla, kävivät Kansantalolla diskossa ja kuuntelemassa esiintyjiä. Millaisia muistoja näihin liittyy? Entä millaisia kokoontumispaikkoja Voikkaan ja Elimäen nuorilla on ollut?

Kysely ja lisätietoa löytyy Poikilo-museoiden verkkosivuilta osoitteesta poikilo.fi.

– Kaupunginmuseo toimii kaupunkilaisten kollektiivisena muistina. Järjestämme kyselyn pohjalta nuoruusmuistoja käsittelevän yleisötilaisuuden keväällä, lupaa Anu Kasnio.

Kommentteja aiheesta “Missä kokoontuivat Anjalankosken, Elimäen ja Korian nuoret – Poikilo-museot kokoaa kouvolalaisten nuoruusmuistoja

  • 8.10.2019 at 12:09
    Permalink

    Mylsän nuokkarilla, Vepskillä!

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kouvolan kaupungilla on isot säästöpaineet. Kumpi olisi parempi tapa säästää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...