0

Upseerin päiväkoti palkittiin varhaiskasvatusmessuilla parhaasta varhaiskasvatusideasta

Korialla sijaitseva Upseerin päiväkoti palkittiin parhaasta ympäristö-teeman ideasta perjantaina Finladia-talossa pidetyillä varhaiskasvatusmessuilla, jossa palkittiin parhaita varhaiskasvatusideoita. Piippolan vaarin puutarha -niminen päiväkodin kaupunkiviljelytoiminta toi voiton.

Upseerin päiväkodin lastentarhanopettaja Kati Laaksonen ilmoitti päiväkodin ideakilpailuun. Päiväkodin pihalle perustettiin talkoovoimin perheiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa lasten unelmien mukainen Piippolan vaarin puutarha uudeksi oppimisympäristöksi.

Idea 2019 -kilpailun raati perusteli voittajan valintaa seuraavasti: ”Ideassa toteutuvat pedagoginen suunnittelu, dokumentointi, arviointi ja kehittäminen sekä pedagoginen toiminta ja oppimisympäristö. Teeman ympärille on onnistuttu sisällyttämään paljon erilaista toimintaa. Projekti osallistaa paitsi lapset, myös vanhemmat sekä rakentaa yhteisöllisyyttä. Puutarhan hoito tekee hyvää sekä keholle että mielelle.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kouvolan kaupungilla on isot säästöpaineet. Kumpi olisi parempi tapa säästää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...