0

Joka kymmenes leipäpala heitetään roskiin – Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa

Kouvolan kaupunki ja ympäristöryhmä kannustavat hävikkiviikolla päiväkodeissa, kouluissa ja muissa kaupungin palveluissa kiinnittämään huomiota ruokahävikin ehkäisemiseen. Kouvolan kaupungin ruokapalvelu osallistuu Hävikkiviikkoon ja kirjaa ylös biojätteen määrät kohteittain. Tulokset käydään läpi ja tehdään korjaavia toimenpiteitä, jotta hävikki pienenee.

Tutkimusten mukaan kulutuksen aiheuttamasta ympäristökuormasta noin kolmannes syntyy ruuasta. Suomalaisten kotitalouksien ostamasta ruuasta kuusi prosenttia päätyy roskiin. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 20-25 kiloa ruokaa roskiin vuodessa, noin sadan euron arvosta. Noin joka kymmenes peruna, leipäpala ja hedelmä joutuvat roskakoriin. Suomalaisten kotien aiheuttama ruokahävikki vastaa noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Ehkäisemällä ruokahävikkiä ehkäisemme myös turhaa ruuan tuotantoa. Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa ympäristöä, sillä ruuantuotannossa tarvitaan paljon maata ja vettä. Ruuan tuotannossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä sekä vesistöjä ja maaperää rehevöittäviä päästöjä. Kaikki voivat osaltaan ehkäistä ruokahävikkiä pienillä teoilla.

Kommentteja aiheesta “Joka kymmenes leipäpala heitetään roskiin – Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa

  • 14.9.2019 at 01:06
    Permalink

    Itse en hukkaa ruokaa yhtään. Ostan ajatuksen kanssa, jottei mikään kerkiä pilaantumaan.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko suurpetokannat sopivan suuruisia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä