0

Inkeroisten ja Myllykosken yhteiskouluille lahjoituksia Suomalaisen ruoan päivän kunniaksi

Keskiviikkona juhlitaan ensimmäistä kertaa Suomalaisen ruoan päivää. Päivän ajatuksena on nostattaa suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä sekä vahvistaa kuluttajien tietoisuutta ruoan suomalaisesta alkuperästä. Tavoitteena on luoda uusi vuosittainen perinne, tunnettu ja merkityksellinen nimikkopäivä kotimaassa tuotetulle ja valmistetulle ruoalle. Suomalainen ruoka on päivänsä ansainnut: oman maamme ruoka on ainutlaatuinen ja maistuva yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta. Päivän juhlistaminen on erinomaisen helppoa valitsemalla ostoskoriin Hyvää Suomesta-merkillä varustettuja elintarvikkeita.

Muhniemen Lahtivajan yrittäjä Kaarin Knuuttila sekä muutama muu alueen yrittäjä on tehnyt pieniä lahjoituksia Inkeroisten ja Myllykosken yhteiskouluille, jotta suomalainen ruoka ja ensimmäistä kertaa vietettävä Suomalaisen ruoan päivä huomioitaisiin koulujen kotitaloustunneilla. Knuuttila vei koulujen kotitalousopetuksen käyttöön Valitse hyvää Suomesta – tunnistatko kotimaisen ruuan alkuperämerkinnät -vihkosen.

Inkeroisten yhteiskoulun kotitalousopettajat innostuivat pohtimaan, miten koulussa voitaisiin juhlistaa Suomalaisen ruoan päivää ja kuinka kotimaisen ruoan imagoa saataisiin entistä positiivisemmaksi. Asiaa käsitellään kotitaloustunneilla ja saadun avustuksen turvin hankitaan suomalaisia tuotteita. Kotitalousopettajat ovat lisäksi haastaneet koulun muita opettajia osallistumaan oppitunneilla Suomalaisen ruoan päivään esimerkiksi herkullisten tarinoiden, ruokamuistojen, kuvien, piirustusten tai vaikkapa mielipidekirjoitusten kautta. Aiheesta voisi myös kehittää jonkinlaisen biisin. Mikäli idea saa innostuneen vastaanoton, parhaimmat tuotokset voitaisiin palkita vaikkapa suomalaisilla leivonnaisilla, kuten mustikka- tai rahkapiirakalla, pullalla tai juuressämpylöillä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko suurpetokannat sopivan suuruisia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä