0

Asuntomessuilla 114 000 kävijää

Kesän 2019 valtakunnallisten asuntomessujen portit sulkeutuivat sunnuntaina Pioneeripuistossa Korialla. Messut keräsivät noin 114 000 kävijää. Kesän suurtapahtuma toi Kouvolalle näkyvyyttä ja piristi kaupunkikuvaa.

– Messut olivat onnistunut kokonaisuus, mistä kuuluu suuri kiitos kaikille kouvolalaisille: Kaupunkilaiset kävivät messuilla, toivat sinne vieraitaan ja toimivat kukin tavallaan Kouvola-oppaina. Paikallinen yrityselämä edisti monin tavoin messujen näkyvyyttä ja toteutumista. Kaupungilta oli paljon henkilöstöä rakentamassa tapahtumaa, osa vuosien ajan. Messujen kasvoina toimi suuri joukko ihania nuoria kesätyöntekijöitä, joista monille kyseessä oli ensimmäinen ja varmasti mieleenjäävä työpaikka, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka summaa.

Kiitos tapahtuman onnistumisesta kuuluu myös messuvieraille, joista suuri osa tuli Kouvolan ulkopuolelta.
– Pioneeripuistoa markkinoitiin sloganilla ”Rakkaudella rakennettu – sydämellä sisustettu”. Uskon, että lämpö välittyi kävijöille ja muutti monen Kouvola-kuvaa, asuntomessujen projektipäällikkö Sanna Kauppi sanoo.
Pioneeripuistossa kerrottiin eri tavoin vehreän, monimuotoisen Kouvolan vahvuuksista.
– Meillä on rockia, raiteita ja rentoutta: Kaupungissamme voi elää edullista mutta laadukasta arkea pendelöintietäisyydellä pääkaupunkiseudusta. Kouvolassa on erinomaiset julkiset ja kaupalliset palvelut, kaunista luontoa sekä hyvä tonttitarjonta. Kehitämme kaupunkia – keskeistä sijaintiamme hyödyntäen – entistä vahvemmaksi logistiseksi toimijaksi. Tervetuloa Kouvolaan, Marita Toikka toivottaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä