0

Inkeroisten ja Myllykosken monipalvelupisteistä kysely – Vastausaikaa 7.8. asti

Anjalankosken aluetoimikunta ei lepää laakereilla kesälläkään. Mukana on oltu tapahtumissa ja muutenkin kierretty aktiivisesti kesätapahtumissa.
– Tarjoamme paikallisille verkostoitumismahdollisuuksia, välitämme tietoa kaupungin palveluista ja mietimme, millaiset tilat ja palvelut parhaiten palvelevat täällä asuvia ja toimivia. Autamme jokainen mielellämme, jotta täällä olisi entistäkin parempi asua, harrastaa, työskennellä tai lomailla, sanoo aluetoimikunnan puheenjohtaja Elina Porkka.
Parasta aikaa on menossa myös kysely aluekeskusten monipalvelupisteistä. Kyselyyn on vastausaikaa 7.8. asti.
– Elokuussa Anjalankosken alueella järjestetään asukastyöpajoja: 19.8. Myllykoskella, 20.8. Sippolassa, 26.8. Inkeroisissa ja 27.8. Korvenkylässä.

Aluetoimikunta on saanut jo kehitysideoita ja palautetta. Osa toiveista on jo toteutettukin.
– Aluetoimikunta sai alueen asukkaalta ehdotuksen, että Keltakankaan liikenneympyrään istutettaisiin kesäkukkia. Istutuksille saatiin lupa Pirkanmaan Ely-keskukselta. Lupaehdoissa mainitaan, että aluetoimikunta vastaa kukkaistutuksista, niiden hoidosta ja poistamisesta. Luvanhakija vastaa myös mahdollisista vahingoista, joita voi aiheutua kolmansille osapuolille.

Saaramaan seudulta on tullut selvityspyyntö leirintäalueen uimarannan käyttöoikeudesta. Pyyntö välitettiin kaupungin maaomaisuuden hallinta -yksikköön ja vastaus saatiin geodeetti Sami Suoknuutilta. Tieto on välitetty kyläläisille, jotka jatkavat keskustelua paikallisesti.

Aluetoimikuntaa on tiedotettu myös vanhempien huolesta nuorten käyttäytymisestä Inkeroisten sillalla. Sillan alla istuskellaan, juodaan virvoitusjuomia ja syödään eväitä. Roskia ei kerätä, vaan ne jäävät maastoon. Nuoret myös hyppivät sillalta jokeen. Huoli on välitetty eteenpäin nuorisotoimelle ja yhdyskuntatekniikalle.

Syksyllä järjestetään heijastinkampanja. Heijastimia saadaan eri toimijoilta. Selvityksessä on myös kustannus, jos aluetoimikunta teettäisi teettäisi omia heijastimia aluetoimikunta -tekstillä.

Kylillä on edelleen mahdollisuus hakea rahoitusta kyläsuunnitelman tekemiseen. Anjalankosken kylistä vain muutama on tehnyt kehittämissuunnitelman.

Kommentteja aiheesta “Inkeroisten ja Myllykosken monipalvelupisteistä kysely – Vastausaikaa 7.8. asti

  • 29.7.2019 at 10:57
    Permalink

    Mikähän mahtaa olla uuden monipalvelupisteen työntekijän toimenkuva? Olen nimittäin saanut entiseen aikaan eli ennen nettiä sellaisesta kuukausipalkkaakin, vaikka en tunnistanut, mitä oikein tein?

    Kysessä oli pienehkö hylly täynnä lomakkeita, niitä, jotka nyt löytyvät netistä. Olisi pitänyt olla monen valtionhalliinon ym. muiden alojen asiantuntija, jos joku olisi joskus kysynyt jotain. En muista näin tapahtuneen.

    Nykyisinhän on kaikenlaisia kioskeja, mihin entiset henkilökohtaiset asiakassuhteet on hajoitettu. Paikan pitäisi olla tietenkin keskellä tiheintä asutusta?

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä