0

Heikki Pulkkinen uskoo MYPAn kurssin kääntyvän ja AC Oulun kukistuvan lauantaina Saviniemessä 1–0 Jussi-Pekka Rämän tekemällä maalilla – Mikä on sinun veikkauksesi? Kisaan osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja

MYPAn tilanne jalkapallon Ykkösessä on tällä hetkellä hankala. Joukkue on jumbona ja on hävinnyt kolme viimeistä kamppailuaan maalein 0–9. Viimeksi maanantaina KTP oli Kotkassa parempi 2–0. Kymenlaakson derbyssä oli komeasti yli 3500 katsojaa.
Kokenut MYPAn pelaaja Heikki Pulkkinen, 36, uskoo joukkueella olevan hyvät mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen.
– Otteluista on vasta reilut puolet pelattu, ja 12 kamppailua on vielä jäljellä. Tilanne ei siis ole mitenkään kriittinen, muistuttaa Pulkkinen.
– Tarvitsemme jatkossa ennen kaikkea tiivistä joukkuepuolustamista sekä aktiivista ja rohkeaa pallonhallintaa koko 90 minuutin ajan. Hyökkäyspelissä on pystyttävä pitämään palloa pidempään ja rytmitettävä tekemistämme. Milloin isketään nopeasti ja milloin on hitaamman hyökkäyksen vuoro, painottaa Pulkkinen.
Heikki Pulkkinen loukkasi polvensa viime syksyn nousukarsintaottelussa TPV:tä vastaan. Vielä talvella ja keväällä näytti, että peliura päättyi siihen.
– Aloin treenata vasta toukokuun puolivälissä pikkuhiljaa ja olin mukana jo vierasottelussa MuSaa vastaan. Siellä sain kuitenkin tällin kylkeeni. En pystynyt pelaamaan maanantaina, enkä pysty siihen vielä ensi lauantain kotiottelussakaan AC Oulua vastaan. Toiveissani on olla pelikuntoinen TPV–MYPA-kamppailussa 2.8.
Ensi lauantain taistosta Pulkkinen odottaa tiukkaa vääntöä.
– On tulossa helleottelu. Ratkaiseva tekijä on se, kumpi pystyy kontrollimaan peliä. Vastustajan perässä ei pidä juosta, sillä helteessä väsy iskee helposti. Veikkaan, että MYPA voittaa AC Oulun 1–0 ja tämänvuotisen maalitilinsä avaa Jussi-Pekka Rämä.
– Toivon hyvää kannustusta kotiyleisöltä, sillä pelaajat tarvitsevat nyt tukea. Katsomassa on ollut hyvä tunnelma, mikä välittyy aina kentälle saakka, muistuttaa Pulkkinen.
MYPAlla on kuumassa kelissä käytävään otteluun pieni etulyöntiasema siinä, että oululaisilla on pitkä matka Myllykoskelle ja siinä, että AC Oulu pelasi eilen Pietarsaaressa FF Jaroa vastaan.
Pelaamisen ohella Heikki Pulkkinen on mukana MYPAn hallituksessa. Hänen vastuualueenaan ovat juniorijoukkueet.
– Haluan olla omalta osaltani kehittämässä myllykoskelaista/kouvolalaista futista. MYPAn junioreiden määrässä on ollut pientä laskua, jonka tilanteen pyrin osaltani korjaamaan.
Myllykoskella asuva Pulkkinen on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän työskentelee johtavana konsulttina Salivirta & Partners -asiantuntijayrityksessä.
Miten aikaa riittää vaativan työn ohella jalkapalloon?
– Ensin tulevat perhe ja työ, jonka jälkeen käytän aikaani pelaamiseen ja toimimiseen MYPAn hallituksessa. Kyllä viimeksi mainittuihinkin on aikaa riittänyt.
Lopuksi on vielä pakko kysyä päävalmentaja Jukka Karjalaisen asemasta. Tekstaripalstoilla on jo ehditty vaatia koko valmennusjohdon eroa.
– Karjalaisen asema on vakaa ja hänellä on täysi seurajohdon luottamus. Myös pelaajat luottavat vahvasti Karjalaiseen, mikä on tärkeä asia. Joukkueen sisällä on edelleen hyvä fiilis, painottaa Pulkkinen.

Kommentteja aiheesta “Heikki Pulkkinen uskoo MYPAn kurssin kääntyvän ja AC Oulun kukistuvan lauantaina Saviniemessä 1–0 Jussi-Pekka Rämän tekemällä maalilla – Mikä on sinun veikkauksesi? Kisaan osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja

  • 25.7.2019 at 13:55
    Permalink

    FC Oulu(Uleåborg) vinner fyra-noll.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä