0

Jos kirjat häviäisivät maailmasta – Jatkokertomus sai arvoisensa päätöksen

Keskilaakso oli mukana Kymi Libri -kirjamessuilla omalla osastollaan. Siellä oli muun muassa mahdollisuus kirjoittaa Jos kirjat häviäisivät maailmasta -nimistä tarinaa seikkailuhengessä. Kirjoittajia torstaista lauantaihin oli noin 30.

Jos kirjat häviäisivät maailmasta

Tavallinen aamu, vai onko sittenkään? Maija herää ja hapuilee yöpöydällä olevat silmälasit nenälleen. Hän etsii katseellaan illalla yöpöydälle laskemaansa romaania, joka jäi ennen nukahtamista mielenkiintoiseen vaiheeseen. Aamuissa on parasta se, kun ehtii vielä hetken aikaa lukea kirjaa ja nauttia samalla aamupalaa. Kirjaa ei kuitenkaan näy missään. Maija laittaa kahvinkeittimen päälle ja silmäilee kotiaan. Kirja on edelleen kadoksissa. Tarkemmin katsottuna kodin kirjahyllykin on tyhjä. Pieni paniikki iskee Maijan mieleen: täällä on käynyt varkaita! Seuraavassa sekunnissa hän kuitenkin rauhoittuu. Suurin osa kirjoista on luettu jo moneen kertaan. Jos joku kaipaa lukemista niin paljon, että pitää mennä varkaisiin, on kirjoille todellakin ollut tarvetta!
Kesken jääneen kirjan sisältö vaivaa kuitenkin Maijaa sen verran, että hän päättää kokeilla, löytyisikö se kirjastosta. Kirjaston ovi on kuitenkin kiinni, ja oveen liimatussa lapussa lukee, että kirjasto on suljettu, koska varas on edellisenä yönä vienyt kaikki kirjat. Entistä kummastuneempana Maija suuntaa seuraavaksi kirjakauppaan, jonka Tarja-omistaja istuu tyrmistyneenä tyhjän kaupan tiskillä. Myös kaikki kirjakaupan kirjat ovat hävinneet yön aikana.

18.7.2019
Yhdessä hetken tyrmistäydyttyään, he päättävät lähteä kylän toisella puolella olevaan antikvariaattiin katsomaan, mikä siellä on tilanne. He törmäävät yhtä kummastuneeseen ja harmistuneeseen antikvariaatin omistajaan. Kaikki on viety!

Maija ei voi uskoa tätä ja ottaa yhteyttä tuttuun kirjailijaan Harri V. Hietikkoon, jospa hän tietäisi tästä jotain. ”Numeroon ei juuri nytten saada yhteyttä.”
”Tämäpä outoa”, tuumii Maija. Hietikolla on julkinen haastattelu muutaman tunnin kuluttua, mutta hänestä ei ole kuulunut sanaakaan. Ihmiset alkavat huolestua ja pian selviää että muitakin tämän tyyppisiä katoamisia on käynyt. Tässä vaiheessa Maijan päässä on vain yksi ajatus ”Kirjat eivät ole ainut asia jonka varas on vienyt.”

Antikvaari katselee tyttösiä ja testaa, että tietävätkö he kirjojen katoamisesta tai hävityksistä viime vuosisadan alkupuolella Euroopan sivistysvaltiossa? Siellä poltettiin kirjoja oikein urakalla. Julkisesti toreilla ja turuilla.
”Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan myös ihmisiä…”

Tietysti tyttöset olivat tietoisia asiasta, muistivat asian mainiosti historian tunneilta. Maija muisteli Thomas Mannin niin sanoneen. Tytöt olivat nähneet pöyristyttäviä kuvia natsi-Saksasta 1930-luvulta.

”Natsit polttivat kirjojen lisäksi taulujakin”, tokaisi antikvaari.
”Oli oikein suuri rappiotaiteen näyttely, jonne saksalaisia kutsuttiin halveksimaan ja nauramaan. Kävikin vai niin, että monet ihastuivat niihin tauluihin.
Maija kysyi: ”Onko nyt hävinnyt taulujakin?”

”Taulu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanoi antikvaari.
”Jos kuvataidetta joutuu selittämään, se ei ole taidetta. Eri juttu ovat tietysti taiteilijaesittelyt ja historiikit. Jos ei ole kirjallisia dokumentteja, niin on kyllä hankala siirtää perimätietoa ja faktoja tuleville polville.
Onko taas pakko siirtyä ”runonlaulantaan”, kuten Kalevalan laulumailla?
”Mihin me joudumme, jos ei ole kirjoja – varsinkin ohjekirjoja”, Maija mietti.
Mitä jos kaikki manuaalit ja käyttöohjeetkin katoavat? Kuinka sitten pystyn kokoamaan IKEAn kirjahyllyn?

Mutta kirjahyllyt ja kirjastot häviävät myös muististamme kuten puimariihet ja lankapuhelimet. Harmi vaan että juuri kirjat hävisivät! Kaikista maailmaa rasittavasta turhasta roinasta juuri kirjat jotka ovat elämän eliksiiri ja suola!
Näitä miettien Maija muisti vanhan ystävänsä Hermanni Poirosen,jonka erikoisalaa olivat juuri katoamiset.

Maija kaivaa puhelimestaan Hermannin puhelinnumeron ja soittaa…
Hermanni loikoili sohvallaan ja selaili älypuhelintaan. Hänelle tuli mieleen juuri nyt tutustua johonkin ajankohtaiseen kirjaan. Hän näppäili suorasoitosta uutuuskirjan äänitteenä. Eipä tarvitse painavia kirjoja kanniskella, kun teksti tulee suoraan audiona korvien kautta suoraan aivoihin.
”Mikä on tuo häiritsevä ääni kesken taidenautintoni! Tuntematon numero. Kannattaisiko vastata?”

”Hermanni”, mies vastaa. Hän ei pysty kokonaan peittämään ärtymystään.
Äänikirjan alku tuntui koukuttavalta ja harmitti jättää kesken.
”Täällä Maija.”
Hänen äänensä kuulostaa hätääntyneeltä.
”En tunnistanut numeorasi”, Hermanni lauhtuu.
”Numerosi on vaihtunut.”
Muistoja alkaa nousta Hermannin mieleen.
”En tiedä, kenelle soittaa. Näyttää siltä, että kirjat ovat katoamassa”, Maijan ääni kohoaa.
”Menin kirjastoon etsimään kadottamaani omaa kappaletta. Kirjasto oli poikkeuksellisesti suljettu.
”Ehkä sairastapaus”, Hermanni toteaa lyhyesti. Mielessä virinneet muistot lakastuvat. ”Minulla on kesken äänikirjan kuunteleminen”, Hermanni lisää ja sulkee puhelimen. Hän ottaa älypuhelimensa ja ryhtyy jatkamaan kuuntelemista.
”Olette suorittanut laittoman toiminnon. Yhteys suljetaan”, naiselta kuulostava robottiääni sanoo.

Maijan ystävä Helga istui terassilla viinilasi kädessään ja kuunteli radiosta, kun Kisu lauloi vanhaa kappaletta, josta tulvi paljon muistoja mieleen.

Maija, vanhan kansan ihmisenä oli oppinut arvostamaan kirjoja. Hänen internettinsä oli kirjasto. Kirjastosta löytyi hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan kaikki tarpeellinen tieto. Hänen tarvitessaan tietoja vaikkapa muinaisista egyptiläisistä tieto löytyi lähimmästä kirjastosta. Kirjastossa oli myös tuolloin, ennen vanhaan avuliaita kirjastovirkailijoita. He neuvoivat avuliaasti mistä milloinkin kaivattu tieto löytyi. Maija oli hämmentynyt. Nyt kirjasto toimi itsepalveluperiaatteella: hänen täytyi vain väläyttää kirjastokorttiaan lukulaitteelle ovella, ja niin ovia aavemaisesti avautui kirjastoon. Ketään ei ollut enään neuvomassa, mistä löytyisi kaivattu kirja. Lehdet olivat myös siirtyneet ihmeelliseen internettiin.

Onko tämä toivottava kehityksen suunta?

”No niin, Maija, ei sentään, ei ollenkaan. Mistä tuo ääni, Maija luuli kuvittelevansa, ensin kirjan katoamisen maan päältä ja taivaista, sitten omia aistejaan.
”Kirja ei kuole, ennen meitä syntynyt myös jälkehemme jää”. Maija keskittyi, rauhoittui. Joku puhui. Hän oli tottunut kuulemaan romaanihenkilöiden ääniä, heidän tarinoitaan ja kohtaloitaan, runojen puhujien lyyrisiä säkeitä. Nyt tuntui että hänen ympärillään oli kirjojen kirjoittajia. Hyvänen aika, Anna-Leena Härkönen, Maijan mielikirjailija jo Häräntappoaseesta. Mikä jysäys: Arto Paasilinna. Maija hengitti muutaman syvään henkeä. Hänen ympärillään oli kirjailijoita, heitä tuli joka suunnasta, tuli ja meni, joku pysähtyi, joku unohtui. ”No”, ääni jonka Maija oli kuullut kirjojen kuolemasta puhuessaan, kuului nyt entistä selkeämmin, rauhoittavasti: ”Kuka se sanoi, että kaikki virtaa, kirjat eivät katoa – jos tarinat eivät katoa.”

19.7.2019
Myllykoskella ja Anjalassa on tehty Suomen historiaa. Suomen perususlaki laadittiin Wredebyssä vuonna 1917 kesäkuumalla. ”Kolmen kopla” Ståhlberg, Wrede ja Kotonen edustuvat sen ajan poliittista karttaa. Vaikka Perustuslain pohjana käytettiin kansainvälisiä malleja, laki rakentui suomalaisille arvoille. Perustuslaki on taipunut, mutta ei taittunut. Myllykoskella toimi vuosisadan alun ajan edistyksellinen paperitehdas Myllykoski Oy. Walldenin ja Mannerheimin ystävyys oli alkanut jo Haminan kadettikoulun ajoilta. Siksi 1930-luvun lopulla valmistuneet uudet yhtiön rakennukset houkuttelivat Suomen maavoimien Linnoitustoimiston sijoittumaan Myllykoskella vuonna 1940. Paikkakunnalle tuli töihin noin 400 rakentamisen, linnoittamisen ja huollon asiantuntijaa. Paikkakunta sai osansa kulttuurillisesta kehityksestä. Tälle vuosituhannelle siirryttäessä kehityksen askelia pohdittaessa, voimme ottaa oppia menneestä. Kymi Libri on askel oikeaan suuntaan. Kulttuurin kokoava voima ihmisten ja järjestöjen aktiivisuuden kera tuo eteläiseen Kouvolaan uutta vireyttä ja hyvinvointia.

Hmm… kirjat kadonneet? Mistä löytyy tieto ja taito ja muisti? Jos kirjat ovat kadonneet, tarinat ei kuitenkaan. On siis mentävä alkujuurille, runonlaulajien aikaan. Kaikkihan voi säilyä muistitietona runonlaulajien muistissa. Asiat ja tarinat on opittu kirjoista, mutta ne säilyvät runonlaulajien eli meidän kaikkien muistissa. Ihmismuisti on ihmeellinen asia, se muistaa paljon enemmän kuin ymmärrämme. Emme vain ole viime aikoina osanneet käyttää muistiamme. Kaikki luettu pysyy muistissa, näin meidän täytyy uskoa ja siihen täytyy luottaa. Eipä ole muuta kuin lähteä teille ja turuille ja kertomaan niitä tarinoita, joita kirjoista olemme oppineet. Me kaikki olemme runonlaulajia ja voimme viedä tarinoita eteenpäin. Maailma muuttuu, mutta menneisyydessä elää tulevaisuuden siemen.

Maija miettii, pitäisikö kirjojen katoamisesta tehdä ilmoitus poliisille. Hän soittaa Helsingin poliisilaitokselle komisario Juhani Kylmäkorvelle. Kylmäkorpi kehottaa asioimaan lähimmällä poliisilaitoksella, jossa katoamisilmoitukset otetaan vastaan.
Hän myös huomauttaa, että katoamiset ovat tavallisia, ja kadonneet ovat joskus omasta halustaan tavoittamattomissa. Aina ei tarvita toimenpiteitä.
Hän kuitenkin vinkkaa, että Kouvolan Myllykoskella on messutapahtuma jossa runonlaulajia ja jotakin kirjoista tietäviä voi tavata.

Ei kun tuumasta toimeen, Kouvolan poliisiasemalle. Asemalla ei vaikuttanut olevan ketään. Ovessa vain lappu nettiosoitteineen ja kellonajat milloin joku olisi tavoitettavissa netin kautta minuuttiaikataulun mukaan. Ei siis edes ajanvarausta nokakkain fyysisen henkilön kanssa. Toisaalta eihän meillä ole nettiäkään ja puhelinkin on 25 vuotta vanha Nokia, jossa yhden numeronäppäimen takana on 3-4 kirjainta. Lähetä edes textari sinne poliisiasemalle, ehkä joku joskus noteeraa sen.

Maija mietti, minne on tarvittu niin paljon kirjoja, onko kysymyksessä energiakriisi ja kirjoja on tarvittu lämmitykseen vai onko paperitehtailta loppunut raaka-aine, koska ilmastonmuutoksen pelko on aiheuttanut metsienhakkuukiellon. Voihan olla, että kirjojen myynnin väheneminen ja luettavan siirtyminen nettiin on tehnyt kirjat tarpeettomiksi.
Halutaankohan, että ihmiset heräisivät huomaamaan kirjojen arvon hävittämällä ne hetkeksi?
Jospa tämä onkin vain paikallinen ilmiö? Se nyt täytyy ensiksi tarkistaa. ”Todellakin, KYMI LIBRI 2019”, mietti Maija. Jos sieltäkään ei löydy kirjoja, niin kyseessä hätätila, koska hänen ensimmäinen kirjansa on melkein valmis. Onko hän uurastanut turhaan koko pitkän talven?

Maija suuntasi Myllykoskelle. Näkymä Vanhassa kirjahallissa sai hänet huokaisemaan helpotuksesta. Seinät ja jopa näytteilleasettajien pöytien jalat oli tehty kirjoista. Tänne on tarvittu valtava määrä kirjoja. Tämä on kyllä messutoimikunnan nerokas juoni saada kaikki ympäristön asukkaat puhumaan kirjoista, miettimään lukemisen tärkeyttä ja ottamaan yhteyttä ystäviin ja suuntaamaan messuille.
Täällähän voi viettää koko päivän. Tarjolla näyttää olevan musiikkia kirjojen henkilöiltä, kirjailijahaastatteluja, taidetta, käsitöitä, hernekeittoa, kahvia ja innostuneita ihmisiä.

Maija pysähtyy Keskilaakson ständille ja kysyy, mistä kaikki kirjat on hankittu? Yhtä ainoaa vastausta ei löydy, kirjat ovat ilmestyneet mukavan myyntineuvottelijan mukaan salaperäisellä tavalla. Dekkaristit avautuvat juonen käänteistä lavalla, ja pohtivat miten koira voisi tappaa kiväärillä vahingossa isännän.
Maija hankkii tikapuut ja lähtee yksi kerrallaan herneitä syöden perkaamaan valtavia hyllyjä. Tämän maailman reunalla –julisteessa klovni irvistää pujoparta heiluen silmät ummessa. Siirtolaisen suuri laiva valuu kohti punaposkista valtamerta. Missä on hänen kesken jäänyt kirjansa? Hiki helmeillen kuin murhaajapojalla palmun alla Maija joutuu tunnustamaan, että kadonnutta kirjaa ei löydy. Kunnes joku koputtaa olkapäälle, ja Maija hätkähtää.
– Rouva, minulla olisi teille asiaa.

– Te tiedätte mikä on kirja? Olen kuullut, että te etsitte kirjoja?
– Kyllä
– Minä olen etsinyt sitä ensimmäistä kirjaa kokonaisen toisen elämäni
– Mitä teit ensimmäisen elämäsi aikana?
– En tiedä. En elänyt sitä.
– ?, Maija on päästään sekaisin. Kuin kaikki olisi tänään yhtä suurta mysteeriä.
– Minä opin elämästä vasta kun tajusin alkaa elää sitä. Kuulin, että elämistä on kirjoitettu kirjoja, haluan tutustua kaikkien muiden elämiin.
– En ole kirjoja nähnyt. Äsken niitä hetkellisesti oli noissa hyllyissä, mutta ne katosivat kuin tuhka tuuleen. Minulla jäi yöllä kesken loistava kirja ja haluan jatkaa sen lukemista. Se tai mikään muukaan kirja ei kuitenkaan näytä enää olevan saatavilla. Myöskään suurin osa ihmisistä ei tunne enää edes sanaa ”KIRJA”!

Minusta on todella omituista, että kaikki kirjat ovat hävinneet. Suurin osa kirjoista on tarpeellisia, asiallisia ja harmittomia. Luulen kuitenkin tietäväni syyn miksi ne kirjat ovat hävinneet. Asialla on ollut joku poliitikko joka luulee että kaikissa kirjoissa on jotain hänestä, koska hän kokee olevansa korvaamaton. Lukemalla on hän haluaa varmistaa, että kirjoissa olevat tarinat ovat totta ja samalla hän tulee todenneeksi, että eihän siellä kerrota sanaakaan hänestä. Todettuaan pettymyksen hän kyllä toimittaa kaikki kirjat takaisin samoille paikoille.
Opetuksena tämä tarina olkoon kaikille niille jotka luulee olevansa jotain ja samalla voimme todeta, että kirja kertoo meille enemmän kuin uskommekaan totuuden ja tarun ja kaiken siltä väliltä. Onneksi on kirja.

Einari istuu keinutuolissa Hulkkosenmäellä ja kuuntelee kummissaan mäiskettä perunapellossa.
Mikä ihmeellinen noin meluaa ja mäiskii? Noustava se on ylös ja saappaat vedettävä kirjavien, parsittujen villasukkien päälle tuumaa Einari ja kipaisee käyrillä kintuillaan pellon reunaan. Taivaalta sataa kirjoja ja Einari mätkähtää niiden viereen hämmästyksestä hurahtaneena. Kontaten hän kulkee kirjan luota seuraavan luokse.

20.7.2019
Onko joku erehtynyt? Tilasin siemenperunoita Pottukeskuksesta. Lupasivat toimittaa pikaisesti. Einari tillisteli taivaalle. Pienkone kaarsi viimeisen kerran perunapellon päälle ja sen uumenista humahti vielä yksi annos pitkin peltoa. Muutama lehdykkä leijaili lähimetsään ja saattoi jokunen upota lähilampeenkin. Valtava banderolli viisti puun latvoja. Mitä siinä lukee, Einari yritti saada selvää. Kirja… etsii… kasvualustaa.
Mikäpä siinä. Antaa olla. Saattaa hyvinkin olla, että kirjat ja perunat viihtyvät samalla maalla. Siinä on hengen ja ruumiin ravinto vieretysten. Hyvä niin…

Kirja-avain aukaisi uusia maailmoja. Pian oltiin syvällä egyptiläisessä hautakammiossa, jonka ovet avautuivat kuin itsestään. Oliko faaraon kirous vienyt kirjat näin kauas todellisuudesta vai oliko mielikuvitus kuljettanut kirjat tänne faaraon hyllyille tuhannen vuoden taakse sen aikaisille kirjamessuille? Myllykoski, ikuisuus ja tulevaisuus kulkivat käsikädessä johonkin, mistä kenelläkään ei ollut aavistusta.

Mutta miten yksikään aavistus saattaisi milloinkaan olla takeellinen vihje jostain joskus toteutuvasta? Ei mitenkään, ellei sitten ideoilla ja niiden muotoa kumartavilla etiäisillä itsellään olisi jotain maagista mahtia todella muuttaa olevaisuutta. Saatoin vain jäädä odottamaan, mitä tuleman kenties piti.

Einari havahtuu pohdinnoistaan ja silmäillee vielä peltoaan ja metsän laitaa.
– Tuskin tässä sen kummempia. Mitäs minä nyt näitä pohtimaan. Sinnehän nuo näyttivät uppoavan: perunat ja kirjat, Einari tuumi, hieroi leukaansa ja kääntyi lompsimaan kuraisilla saappaillaan tupaa kohti.
Tuvan portailla Einari vielä varmuuden vuoksi katsahti taivaalle. Ettei vaan lisää kirjoja. Ei nyt sentään, Einari pudisti päätään ja kopsautti saappaansa portaiden reunaan.
Silloin ajoi taksi pihaan. Se oli musta ja kehräsi kuin kissa.
– En ole tilannut taksia, aloitti Einari keskustelun kuljettajan kanssa.
– Tilaus ei tullutkaan täältä, vastasi pitkätukkainen kuljettaja, vaan keskuksen kautta. Täältä on kuulemma lähdössä Myllykoskelle vanhempi mieshenkilö. Oletteko se te?
– En ollut ajatellut lähteä Myllykoskelle, mietti Einari. Mutta mitäpäs tässä, perunat on istutettu ja kirjatkin taisivat tulla jo kaikki maahan. Voinhan minä vaikka lähteä!
Einari keräili pari puhtainta kirjaa kassiin, ruokki kissan ja laittoi harjan oven eteen.
– Voin näyttää näitä samalla muille, ehkä he tietäisivät, mistä syystä lentokoneesta pudotetaan kirjoja. Matkaan siis! Hän astui mustan mersun kyytiin. Auto lipui polveilevaa mökkitietä kohti sivistystä.

Kirjamessuilla oli vain puhtaita kirjoja. Hienoja, jotkut pieniä nidottuja. Mitähän keksisin? Voinkohan minä? Uskallanko? Osaankohan? Huomaako kukaan?

Einari pysähtyi hallin seinustalle. Kiiltäviä kirjankansia tuntui jatkuvan äärettömiin. Kuinka noista uskaltaa valita yhtään, niin pelottavasti ne kiiltelivät ja toinen toistaan houkuttelevammilta näyttivät, kun hän lopulta uskaltautui sormeilemaan joitakin.
Juuri kun hän oli saanut päätöksensä tehtyä, messuhallin oviaukot pimentyivät sisään vyöryvistä miehistä, joilla oli yllään mustat haalarit ja kasvoillaan naamiot.

Miehet tulivat suoraan Wreden hautausmaalta. Haalarit oli kaivettu – eipä viitsi kertoa, mistä. Täällä olisi ikivanha lähetys Myllykoskelle, vähän luujauhoa päällä, mutta pyyhitään pois. Ainakin kansista saa vielä vähän selvää, ja mistä ei saa, sen voi täydentää itse, ikään kuin nykyaikaistaa, freesintää, sanoaksemme.
Kaikilta sieltä kovasti terveisiä ja onnea messuille toivottelivat, ja veikkaanpa, että muutamat eivät malttaneet jättää tilaisuutta väliin. Joten älkääpä säikkykö, jos tunnette kylmiä tuulahduksia.

Lämmön tunne valtasi Maijan päästä varpaisiin. Kirjat – niitä oli kaikkialla!
Kirjat, joiden kannet olivat kuluneita ja lehdet taittuneet hiirenkorville.
Valkoinen väri oli muuttunut keltaiseksi ja painomuste oli himmenyt, mutta siinä niitä nyt oli, kirjat! Eivät ne mihinkään kadonneet. Kaikki kirjoitetut tarinat ovat tallessa.

Arvoitus oli ratkennut. Kirjat eivät olleetkaan kadonneet. Ne olivat vain käyneet kirjamessujen ajan Wanhan Kirjahallin seinillä. Niitä näytti olevan kymmeniätuhansia, kirjoja lattiasta kattoon, pöydänjalkoina ja jopa liimattuina valkoisiin pöytälevyihin. Mutta eihän se ole mahdollista, eihän kukaan olisi voinut sisustaa valtavaa hallia sillä tavoin, siihenhän olisi mennyt kuukausia.

Kun kirjahallissa järjestetään 17. elokuuta Illallinen kirjahallin katon alla -tapahtuma, kaikki saavat omin silmin nähdä, että seinäthän ovat vain kirjatapettia. Kaikki kirjat ovat palanneet kirjahyllyihin, varastoihin, kellareihin ja autotalleihin, joista kyläläiset luulivat ne tuoneensa. Pöydänjalat ovat kromia ja pöytälevyt valkoisia. Sitkeimmät kirjoista eroon halunneet yrittivät vielä väittää, että he muistavat päivän jolloin ajoivat pihaan ja kantoivat kasseittain ja laatikoittain kirjoja autosta halliin. Pehtoori vain myhäili heille ja kiitteli hyvästä mielikuvituksesta; sitä aina tarvitaan kun kirjoitetaan uusia tarinoita.

Kirjakaupan Tarja sen sijaan ei saanut kirjojaan takaisin. Kirjamessujen aikana ostettiin hyllyt tyhjiksi. Lukijat innostuivat keskusteluista kirjailijoiden kanssa niin, että hankkivat itselleen kassikaupalla lukemista ja päättivät, että ryhtyvät itsekin kirjoittamaan. Tarinat eivät lopu maailmasta koskaan.

Kommentteja aiheesta “Jos kirjat häviäisivät maailmasta – Jatkokertomus sai arvoisensa päätöksen

  • 18.7.2019 at 09:12
    Permalink

    Toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa messuosastolla tätä tarinaa. Kirjat nyt vaan ovat niin tärkeitä! En olisi tämä ihminen, jollen talvisodan alla olisi löytänyt vinttikammarista pahvilaatikoita täynnä kirjoja. Samalla löysin suuren määrän makaroonia, riisiä ja muuta kuivatavaraa. Oli alkamassa Stalinin marssi Helsinkiin kahdessa viikossa ja karkuun olisi lähdettävä ja kirjat mukaan. Toki kirjoja oli jo poltettu rovioilla toisen eli Kolmannen valtakunnan toreilla ja turuilla muutama vuosi aikaisemmin. Kirjat olivat vaarassa kaikkialla.

    Sodanjälkeen kodeissa kirjahylly oli niitä ensimmäisiä hankintoja. Työpaikoilla oli asiamiehiä, jotka välittivät sekä hyllyjä, että kirjoja asiakkaan valinnan mukaan. Yhdeksän muuton jälkeen näistä kirjoista on vielä jokunen jäljellä. Elintason noustessa suuret tietokirjasarjat oli pakko hankkia lasten kouluttamisen tueksi. Sitten tulivat kirjakerhot ja niitä kirjoja nyt sitten revitään ja pannaan taas rovioihin tai pulpperiin uusiokäyttöön.

    Vanhoissa filmeissä näkee näitä koteja, joissa on seinäkaupalla hyllyjä ja kirjat ovat satoja vuosia vanhoja. Home ei ole niihin pystynyt ja aina kannattaa katsoa painovuosi. Antikvariaateista ja kirpputoreilta voi löytyä aarteita.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä