0

Koirankakkakeskustelussa vika ei ole koirassa, vaan sen taluttajassa

Toimituksessa olemme käyneet kevään aikana muutaman kerran koirankakkakeskustelua. Kesälläkin keskustelu jatkuu.
Inkeroisissa Ahopellon alueella orapihlaja-aitaansa leikannut herrasmies hermostui, kun tontin piennaralueella ja portin pielessä on ollut koirien jätöksiä kiusaksi asti.

Alueella liikkuu paljon koiria ja muutamat tietävät säännöt ja hoitavat jätökset pois, mutta suurin osa ei kuulemma niin tee.

Ohje on aika selkeä. Siellä missä on hoidettu alue, nurmi tai vaikka hiekka-alue, niin siellä ei saa lemmikit ulostaa. Jos niin tekevät, hoitajan on korjattava jätökset. Eli ei ole väliä onko kunnan tai yksityisen aluetta.

Inkeroisissa on löytyy luonnontilassa olevaa aluetta, jossa esimerkiksi koirat voivat käydä tarpeillaan ja hoitajat saavat siinä pienen jalottelun.

Syy ei tälläkään kertaa ole koirassa, vaan koiran taluttajassa.

Näin asuntomessuja odotellessa, siivotaan alueet myös koirankakasta.

Kommentteja aiheesta “Koirankakkakeskustelussa vika ei ole koirassa, vaan sen taluttajassa

  • 24.6.2019 at 21:20
    Permalink

    Kun nyt olisi edes taluttaja, mutta kun entinen naapuri päästi koiransa ulos ja tämä ponkaisi oitis pihaani isolle asialle. Koira oli tällainen viisikymmenkiloinen ja kakka sen mukaista. Tätä ehti jatkua muutaman kuukauden, kunnes koiraparka jäi auton alle ja kuoli keskelle kylätietä.

    Meillä on ollut ja on koiria, mutta kakkapussit aina mukana. Nyt lannoituksesta huolehtii naapurin liki kymmenkiloinen kissa, joka mennen tullen istuu hetken keskellä neljän tien risteystä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko kesätapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä