0

Kaslink myy liiketoimintansa Fazerille

Korialla toimiva elintarvikealan perheyritys Kaslink saa vauhtia kansainvälistymiseen, kun Fazer-konserni on sopinut ostavansa kokonaisuudessaan Kukkosten perheen omistaman liiketoiminnan. Kaupan toteutuessa Kaslink tulee osaksi Fazer Lifestyle Foods -liiketoiminta-aluetta, joka keskittyy maidottomiin viljasta valmistettuihin tuotteisiin, kasvispohjaisiin aterioihin ja mukaan otettaviin juomiin ja ruokiin.

Asiasta tiedotettiin ensimmäisenä Kaslinkin omilla verkkosivuilla.

Kun Kaslinkin kaksi vuotta sitten markkinoille tuomat kaurapohjaiset Aito-tuotteet alkoivat rikkomaan myyntiennätyksiä kuukausi toisensa jälkeen, oli innovatiivisen ja rohkean yrityksen omistajien lähdettävä miettimään eri vaihtoehtoja kasvun mahdollistamiseksi. Kasvustrategia tulisi vaatimaan isompia resursseja ympärilleen.

– Parhaana ratkaisuna näimme jatkaa eteenpäin uuden, merkittävästi suuremman kumppanin kanssa. Olemme vakuuttuneita siitä, että päätöksemme myydä yritys Fazer-konsernille on henkilökunnan, maidontuottajien ja Kymenlaakson parhaaksi, kertoo yrityksen vuonna 2001 perustanut Raino Kukkonen.

Kaupan toteutuessa Kukkosten tarina saa vahvemmat resurssit maailmanvalloitukseen samalla kun Fazer nopeuttaa uudistumistaan moderniksi vastuulliseksi ruokayhtiöksi, jolla on yhteinen suunta. Fazer toteuttaa strategiaansa keskittymällä kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaan. Yhtiö tavoittelee kasvua Pohjois-Euroopassa ja laajemminkin panostamalla houkutteleviin ja merkityksellisiin brändikokemuksiin kasvavissa kategorioissa. Fazer investoi kasvuun niin orgaanisesti kuin yritysostojen kautta, josta yhtenä esimerkkinä Kaslinkin liiketoimintojen ostamisesta sopiminen.

– Olemme luoneet ainutlaatuisen pohjan kauraliiketoiminnalle ja siitä osoituksena se, että lähes 130-vuotias Fazer haluaa tarjota siivet meidän Kukkosten luomalle Aito- tuoteperheelle ja hyvin alkaneelle tarinalle. Fazerin kautta meille tarjoutuu mahdollisuus laajentua kansainväliseksi toimijaksi entistäkin nopeammin, kertoo luova johtaja Juha-Petteri Kukkonen, joka on myös yksi Kaslinkin kolmesta omistajaveljeksestä.

Kaslink ja Fazer ovat kauratuotteiden valmistamisen erityisosaajia. Yhteinen näkemys markkinoiden kehittymisestä ohjaisi tulevaa toimintaa ja muutokset kulutustottumuksissa tulisivat kaupan toteutuessa antamaan menestykselle erinomaiset edellytykset. Fazerin kiinnostus Kaslinkin toiminnan kehittämiseen on selkeä osoitus Kukkosten yrityksen potentiaalista.

– Kaslink on innovatiivinen toimija, jonka kaupallinen näkemys, moderni tuotantolaitos ja teknologiseen tietotaitoon perustuva tuotannollinen osaaminen. Nämä yhdessä luovat erittäin kilpailukykyisen perustan kestävän kehityksen mukaisten kaurapohjaisten tuotteiden myyntiin, markkinointiin ja valmistukseen kansainvälisesti,sanoo Fazer-konsernin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

Sen lisäksi, että kaupan toteutuminen tulisi olemaan Kaslinkin tarinalle iso askel kohti kasvua on hienoa, että näiden kotimaisten vastuullisesti tuotettujen ruokatuotteiden taustalla olevien yritysten arvot kohtaavat.

– Fazer on suomalainen perheyritys, jonka kanssa meillä on yhteinen tahtotila muuttaa miten maailma tulevaisuudessa syö, lisää Raino Kukkonen.

Kauppa edellyttää Suomen kuluttaja- ja kilpailuviraston hyväksyntää. Hyväksynnän jälkeen Kukkosen veljekset jatkavat uuden yhtiön palveluksessa kauran maailmanvalloitusta.

Kaslink lyhyesti
• Perustettu 2001
• Liikevaihto 65 M€ vuonna 2018
• 170 työntekijää
• Perheyritys, joka toimii Korialla, Kymenlaaksossa
• Brändit: Kaslink Aito, Maire, Koria, Vesi ja Nordic Cuisine sauce
•T uotteita myydään yli 15 Euroopan maassa
• Great Place to Work® -sertifikaatti

Fazer Lifestyle Foods lyhyesti
• Perustettu 2017
• Liikevaihto 121 M€ vuonna 2018
• 290 työntekijää
• Maidottomat tuotteet, kasvipohjaiset ateriat, mukaan otettavat välipalat ja smoothiet, puurot, myslit ja muut viljatuotteet
• Brändit: Fazer Alku, Fazer Yosa, Froosh ja Frebaco
• Toimintaa kaikissa Pohjoismaissa

Viikon kysymys

Kiinnostavatko kesätapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä