0

Raakel Kuukan valokuvat herättävät muistoja

Poikilo Galleriaan on avattu valokuvataiteilija Raakel Kuukan (s. 1955) näyttely, joka on avoinna 1. syyskuuta saakka. Kuukan teokset perustuvat hänen lähiympäristönsä ja sukunsa ihmisten muistojen maailmaan. Valokuvasarjat on hankittu Taidemuseo Poikilon kokoelmiin tänä vuonna. Ne olivat esillä vuosi sitten Kouvolan kirjastossa Karjalaisten kesäjuhlien aikana.

Kuukan perhe on kotoisin Karjalasta. Matkat menetettyihin maisemiin ovat matkoja taiteilijan mielenmaisemaan. Kuukka dokumentoi nostalgisia yksityiskohtia kuten puista rasiaa tai isänsä talon kivijalkaa vahvasti. Vuosiluvut, armeijat ja rajalinjat menettävät merkityksensä. Esineet ja elämän jäljet puhuvat äänetöntä kieltään voimallisesti läsnä olevina kuvina.

Kuvasarjassa Muistoja ja unohduksia on esillä teokset Kalson talon kivijalka, Siirtokivilohkare, Naiset joen rannalla ja Isän pelto. Nämä mustavalkoiset hopeagelatiinivedokset ovat Salo-Lottolan kylästä, Jääsken ja Lesogorskin alueelta vuodelta 1989. Yksityisiä kertomuksia -niminen sarja puolestaan koostuu viidestä kromogeenisestä värivedoksesta vuosilta 1997–1999.

Raakel Kuukka opiskeli Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitoksella vuosina 1981–1988. Debyyttinäyttely oli Valokuvagalleria Hippolytessä vuonna 1985. Kuukka on pitänyt yksityisnäyttelyjä vuodesta 1987 lähtien sekä osallistunut valokuvataiteen yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hän tekee myös videotaidetta. Raakel Kuukka valittiin Kouvolan kuvataiteilijaksi vuosiksi 2014–2016. Taidemuseo Poikilossa hänellä oli Mistä tulen – minne menen? -niminen näyttely vuonna 2014. Kuukka sai valokuvataiteen Valtionpalkinnon vuonna 2013. Hän asuu Helsingissä, mutta viettää aikaa myös Muhniemellä.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä