0

Vastuunkantajan vaikeus

Kuluneen kevään aikana olemme käyneet läpi kahdet vaalit, joilla on vaikutusta Suomelle, Kouvolalle ja Keskilaakson alueelle.
Äänestäjät ovat sanoneet mielipiteensä siitä onko päättäjät tehneet oikeanlaisia ratkaisuja.

EUn alueella esimerkiksi Britanniassa vaikuttaa brexit, Ranskassa keltaliivit ja Italiassa äärioikeisto, on poikkeuksellisella tavalla muuttanut ihmisten käsitystä vallanpitäjistä. Suomessakin on vaaleissa vastuunkantajalle näytetty keskisormea.

Aika näyttää mitä saadaan tilalle. Ilmiömäiset hallitusneuvottelut ovat meneillään ja eri puolueiden yhteinen toivelista, joilla vaalilupauksia lunastetaan on noin 8 miljardin euron suuruinen. Se tietää vaikeuksia neuvotteluihin. Kestävä ja vastuullinen taloudenpito mahdollistaa vain murto-osan toteutuksen tuosta. Hyvää nousuun saatu työllisyyskehitys 68 prosentista 72 prosenttiin pitää saada jatkumaan ja tavoitteena tulee olla 75 prosentin työllisyysaste. Vain silloin meillä on aidosti lisää sellaista jakovaraa uusien pysyvien menojen katteeksi, joihin hyvinvointiyhteiskuntamme voi perustua.

Viime vaalikaudella Kouvolan seudulle tuli erilaisia väyläinvestointeja yli 40 miljoonan euron edestä. Myös tälle suuntaukselle haluttiin vaalilupausten perusteella muutosta. Meneillään olevat hallitusneuvottelut tunnistavat väylien huonon kunnon, mutta ellei siihen pystytä osoittamaan tarpeelliseksi todettua 300 miljoonan euron lisärahoitusta joka vuodelle ei alueellemmekaan ole odotettavissa suuria investointeja.

Keskilaakson alueella on myös ollut vastuunkantajilla omat vaikeutensa. Itse palaan takaisin valtuuston puheenjohtajistoon. Kuluneen kauden aikana olen seurannut kuinka lehtien palstoilla tai somessa on esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja saanut minusta kohtuutonta arvostelua osakseen, asioista joista me kaikki päättäjät olemme olleet vastuussa. Vastuunkantajan vaikeus on joskus siinä, että onnistuneet päätökset jätetään huomioimatta ja epäkohtia kritisoimalla halutaan viestittää tyytymättömyyttä ja kohdistaa se sitten erityisesti johonkin henkilöön.
Suomi on uusi maailmanmestari. Hienoa ja onnittelut Leijonille. Myös tässä joukkueessa oli omat vastuunkantajansa. Ennen kisoja ja myös niiden aikana he saivat osakseen paljon arvostelua, mutta nyt kun näytöt on annettu olemmekin kaikki voittajia. Tämä tilanne toistuu hyvin usein urheilussa. Meille urheilun ystäville on ollut tarjolla paljon jännittäviä hetkiä kuluneen kevään aikana ja toivottavasti myös tuleva kesä tuo niitä lisää. Myös urheilussa se vastuunkantajan vaikeus usein huomataan vasta kun tuloksia tulee tai ne jää tulematta. Yleisö palkitsee onnistumiset, mutta äänestää usein jaloillaan kun menestystä ei tule.

Urheilun osalta toivon, että me kaikki arvostaisimme sitä työtä mitä seuroissa tehdään erityisesti meidän nuorten hyväksi. Antaisimme arvon niille vastuunkantajille, jotka oman vapaa-aikansa uhraavat nuorten parissa työskentelyyn ja ottavat omalta osaltaan vastuun niistä nuorista joiden kanssa he yhdessä harrastavat. Ainakin heille voimme osoittaa kiitoksen sanan, vastuun kantamisesta.

Markku Pakkanen
Kouvolan kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Viikon kysymys

Kiinnostavatko kesätapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä