0

Kolareita valtatiellä 15 Myllykosken risteyksessä

Valtatiellä 15 Myllykosken risteyksessä sattui kaksi peräkkäistä onnettomuutta tiistaina puolen päivän aikaan.

Ensimmäinen kolari tapahtui, kun taksia kuljettanut ajoi Myllykosken suunnasta valtatielle toisen auton eteen. Kouvolan suunnasta tullut kolmas auto väisti onnettomuutta, jolloin sen takana tullut auto osui sen perään.

Kukaan ei loukkaantunut kolareissa.

5 kommenttia aiheesta “Kolareita valtatiellä 15 Myllykosken risteyksessä

  • 7.5.2019 at 15:18
    Permalink

    Risteys on todella selkeä ja näkyvyys erittäin hyvä. Koko Etelä Suomen parhaita. Tiessä ei ole mitään valittamista. Olen monesti miettinyt ohi mennessä eri suunnilta, että onpa hienosti rakennettu ja suunniteltu risteysalue.

    Reply
  • 7.5.2019 at 16:01
    Permalink

    Risteyksessä hyvä näkyvyys molempiin suuntiin, satoja metrejä. Silti siinä rytisee monta kertaa vuodessa kesät talvet. Ei voi kuin ihmetellä. Malttia ja silmä käteen, niin ei tarvitse vaarantaa toisten henkiä.

    Reply
  • 7.5.2019 at 17:17
    Permalink

    Voisi kuvitella, että siinä niiden ruuhka-aikojen aikaan ihmismielen paine pilaa ajatuksen, kun letkaa on jo takana ja toisen letkan väliin pitäisi pujahtaa runkotielle. Tiedä häntä. Virheitä teemme kaikki.

    Reply
    • 11.5.2019 at 18:07
      Permalink

      Monasti saattaa olla niin, että kun on oikein hyvä näkyvyys niin katsoo liian kauas eikä huomaa jo lähellä olevaa autoa.

      Reply
  • 19.5.2019 at 18:55
    Permalink

    Vanhukset ovat hätää kärsimässä jopa ainoissa liikennevaloissa, joissa autoilijan reaktio keltaisiin on lisää kaasua. Suojatien merkkikin on mennyt siinä suhinassa, missä rollaattorikin lensi risteyksen keskelle. Liikennevaloja ei noudata autoilijat. Eivät myöskään jalankulkijat, jotka turhautuvat, kun valot eivät vaihdu. Miksei tätä typerää laittomuuksiin yllyttävää liikennevaloa poisteta ja laiteta turvallisempaa kiertoliittymää, kuten on jo vuosia Kouvolan liikennesuunnittelijat lupailleet.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Missä kunnossa tiet ovat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä