0

Kymsoten palveluista kerrotaan maanantaina Kouvolassa

Kymsote järjestää 8.–11. huhtikuuta eri puolilla Kymenlaaksoa info- ja keskustelutilaisuuksia, joiden aiheena on Kymsoten palvelujen saatavuus ja saavutettavuus. Keskustelutilaisuudet alkavat maanantaina Kouvolasta.

Puhujina ja kysymyksiin vastaamassa ovat Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen, osallisuuden palvelujen johtaja Ismo Korhonen ja Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus -projektin projektipäällikkö Asta Saario.

Kymsoten palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta tarkastellaan koko maakunnan tasolla ja asiantuntijat tekevät kevään aikana esityksen palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Tietoon ja strategiaan perustuva palvelujen saatavuus- ja saavutettavuussuunnitelma ja -esitys toimii syksyllä valmistuvan toimeenpanosuunnitelman pohjana.

Suunnitelman tavoitteena on, että Kymsoten palvelut vastaavat tulevaisuudessa väestörakenteen kehitykseen ja väestön tarpeisiin, sekä tukevat Kymsoten kilpailukykyä ja -etua. Palveluverkolla ennakoidaan kuntien taloudellista tilannetta ja taataan kymenlaaksolaisille lakisääteiset palvelut. Suunnitelman toteutus käynnistyy vuonna 2020 ja jatkuu useamman vuoden.

Kymsoten palvelujen saatavuus ja saavutettavuus -info- ja keskustelutilaisuudet
Ma 8.4.2019 klo 17.30–19 Kouvola, Kaupungintalon valtuustosali
Ti 9.4.2019 klo 17.30–19 Kotka ja Pyhtää, Kotkan pääkirjaston auditorio
Ke 10.4.2019 klo 17.30–19 Miehikkälä ja Virolahti, Miehikkälän koulukeskuksen ruokasali
To 11.4.2019 klo 17.30–19 Hamina, Wanhan Työskin Sali

Kommentteja aiheesta “Kymsoten palveluista kerrotaan maanantaina Kouvolassa

  • 9.4.2019 at 08:17
    Permalink

    On törkeää, että Kymsoten yleisötilaisuudesta kertova juttu on vain tilaajille. Näin sitä Kouvolassa palvellaan ihmisiä. Toivon, että Kymsote puretaan, koska sote kaatui Suomen hallituksessa. Leikkisotea on turha jatkaa veronmaksajien rahoilla.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko kesätapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä