0

Ensimmäiset kuntsarit keskiviikkona 10.4. Ummeljoella – Maastossa on vielä lunta, mutta radat on tehty ja rastit on viety helposti luoksepäästäviin paikkoihin sekä pääosin katuverkostoon

Kouvolan Suunnistajien, Inkeroisten Terhon ja Keskilaakso-lehden järjestämät Keskilaakso-Rastit alkavat tänä keväänä keskiviikkona 10.4. Ummeljoella. Kolmena edellisenä vuonna suunnistajat ovat ensimmäisissä tapahtumissa todenneet: ”Oltaisiin voitu aloittaa jo kuukausi aikaisemmin, kun ei ole yhtään lunta.” Tänä keväänä tilanne näytti täysin toisenlaiselta. Helmikuussa kun iltarastikalenteria kasataan ja lunta on napaan asti, tuli mieleen kysymys, että ehtiikö kaikki lumi sulaa edes juhannukseksi? Kannattaa varautua parissa ensimmäisessä tapahtumassa siihen, että lunta on varjopaikoissa enemmän kuin saappaissa vartta. Ja kyllä se kesä sieltä tulee, vaikka kaikilla olisi vielä pipot päässä.
Tälle kaudelle kausikortit myydään pääsääntöisesti laskulla eikä käteisellä. Tähän asti on toimittu niin, että suunnistajat hakevat ensin pankista rahaa, tuovat sen metsään ja sitten ratamestari vie rahan takaisin pankkiin. Nyt muutamme käytäntöä niin, että suunnistaja saa kausikorteista mukaansa laskun.
Yksi Keskilaakso-Rastien tapahtuma vierailee tällä kaudella ”normaalin alueen” ulkopuolella, eli toukokuussa Elimäen Haukkavuorella. Vastaavasti yksi Kouvolan Sanomien iltarastien tapahtuma vierailee Keskilaakso-Rastien alueella. Tästä tarkemmat tiedot löytyvät iltarastikalenterista. Suunnistaminen sujuu näissä kuten normaalisti, mutta toivottavasti näemme tapahtumissa uusia kasvoja.
Heinäkuussa Anjalassa on rogaining-suunnistus ja Mustahaikulassa rastikaruselli. Heinäkuussa järjestetään myös tarkkuussuunnistusta. Kausi päättyy Anjalan Kirkkovuorelle eli Sihvakalle, joka on tuttu paikka aikaisemmilta vuosilta.
Rastilippu-palvelun käyttöä jatketaan. Valtakunnallisesta järjestelmästä löytyy suurin osa Suomen iltarastitapahtumista. Rastilipun käyttö on suunnistajille ilmaista. Jos et käytä kausikorttia, kannattaa karttamaksu maksaa Rastilipun kautta, eikä tuoda kolikoita mukanaan. Rastilipun myötä mm. ratamestareiden työ helpottuu. Rastilippu löytyy osoitteesta www.rastilippu.fi. Ohjeet palvelun käyttöön löytyvät etusivulla olevasta linkistä.
Kouvolan kolmas Mobo-suunnistusrata avattiin viime syksynä Ummeljoella. Ota kännykkä mukaan, kun tulet kuntsareille Ummeljoelle ja käy samalla leimaamassa muutama Mobo-rasti. Kuntsareiden lähtöpaikan läheisyydestä löytyy useampia Mobo-rasteja.

Viikon kysymys

Onko Kouvolassa liikaa kouluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä