0

Omaishoidon arvo on mittaamaton

Kiertäessäni eduskuntavaaliehdokkaana vaalikenttää esille on noussut voimakkaasti omaishoito ja sen haasteet. Työskennellessäni sairaanhoitajana yhteistyökumppani potilaan hoidossa on usein omaishoitaja.

Hyvin moni meistä tulee kohtaamaan omaishoidon jossain vaiheessa omaa elämää, joko itse omaishoitajana tai hoidettavana tai sitten lähipiirissä on omaishoitajuutta. Ikääntynyt väestö lisääntyy kovaa vauhtia ja samaan aikaan ikääntyneiden ympärivuorokautista laitoshoitoa karsitaan. Omaishoidon merkitys kasvaa entisestään. Omaishoito tulee mahdollistaa erilaisissa elämäntilanteissa ja turvata omaishoitajan jaksaminen tarkoituksenmukaisilla palveluilla, riittävällä palkkiolla ja vapailla.

Omaishoidettavat eivät ole pelkästään ikääntyneitä, vaan heitä on vauvasta vaariin. Näin myös heidän tarpeensa ovat hyvin erilaisia. Omaishoitosuhde voi tulla hyvin yllättäen esimerkiksi vakavan onnettomuuden tai sairastumisen seurauksena. Se voi myös syntyä myös silloin, kun vauva syntyy vakavasti sairaana. Syntyi omaishoitajuus sitten miten tahansa niin se on aina iso muutos arjessa ja arjen järjestämisessä.

Tulevaisuudessa tulee tehdä työtä työn ja omaishoidon yhteensovittamisen helpottamiseksi. Suomeen tarvitaan omaishoidon ja työelämän yhteensovittamista kehittävä työryhmä, jossa on monialainen edustus myös työmarkkinaosapuolista. Työryhmän tulee laatia suositukset lainsäädännön kehittämiseksi. Suomessa ikääntyneiden määrä kasvaa kovaa vauhtia. Ikäihmisiä, lähinnä omaa vanhempaansa, hoitavien työikäisten omaishoitajien määrä tulee myös kasvamaan. Työlainsäädännässä ja työelämän käytännöissä on paljon kehitettävää, jotta ne tukevat riittävästi joustavaan omaishoitotilanteen ja työn yhteensovittamiseen.

Korvaus omaishoitajalle on riittämätön. Nykyinen palkkio alimmissa palkkioluokissa sekä palkkiosta perittävä vero eivät kannusta ryhtymään omaishoitoon. Yksi pitkäaikaishoitopaikka maksaa 3500-9500 euroa kuukaudessa. Omaishoidon tuen keskimääräinen palkkio on bruttona noin 440 euroa kuukaudessa. Suomen valtiolle omaishoito on edullista verrattuna laitoshoidon kustannuksiin. Hoidettavalle on etu olla kotona hänelle turvallisessa ympäristössä tuttujen ihmisten kanssa.

Ensiarvoisen tärkeää on myös huolehtia omaishoitajan jaksamisesta hänen arvokkaassa työssään. Jotta omaishoitaja pystyisi käyttämään omaishoitajanvapaitaan tarvitaan erilaisia palvelu- ja asumisratkaisuja. Erityisesti perhehoitomuotoja tulee kehittää ja omaishoitoperheelle tulee taata tarkoituksenmukaiset palvelut ja tukitoimet. Meidän tulee kaikin keinoin tukea omaishoitajan jaksamisesta ja hänen hyvinvoinnista on pidettävä huolta.

Tulevalla hallituskaudella omaishoidon tilannetta Suomessa on parannettava. Omaishoitoon tule resursoida selvästi enemmän. Nyt on kyse arvoista ja siitä mihin haluamme laittaa rahaa.

Paula Werning
sairaanhoitaja, eduskuntavaaliehdokas, sd.
Kouvola

Viikon kysymys

Kiinnostavatko joulun ajan tapahtumat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...