Nuorisokeskus Anjala hakee kummijoukkueita

Nuorisokeskus Anjala hakee kummijoukkueita. Hakuaikaa on 28. helmikuuta asti.

– Kohdistamme vuoden 2019 markkinointibudjetistamme varoja lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ja haemme yhteistyöhön sopivia ryhmiä Kymenlaakson alueella. Tarjoamme ryhmille sekä taloudellista että kasvatuksellista tukea näkyvyyttä vastaan, kertoo Minna Nieminen.

Tuen piirin valituille ryhmille suunnitellaan kaksi ryhmäytyspäivää Nuorisokeskus Anjalassa. Lisäksi ryhmää tuetaan taloudellisesti näkyvyyttä vastaan. Ryhmäytyspäivän ohjelmaan kuuluu tiimitehtäviä ja ripaus seikkailuakin on mukana.

– Arvojemme mukaisesti haluamme vahvistaa lasten ja nuorten keskinäisen yhteistyön kehittymistä.

Tuki tulee jakautumaan kahdelle vuodelle seuraavasti:
1. vuosi 1000 euroa + ryhmäytyspäivä
2. vuosi 500 euroa + ryhmäytyspäivä

Tuki on kohdennettu kymenlaaksolaisille kouluikäisten kulttuuri- ja taideryhmille sekä urheiluseurojen harraste- ja kilparyhmille.

– Toivomme hakemuksia myös ryhmiltä, joissa on mukana vammaisia tai muita erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä. Hakuajan loppuun mennessä saapuneista hakemuksista valitsemme mukaan kolme ryhmää. Sopimus on 1+1 vuotinen. Edellytämme, että toiminta on säännöllistä ja että vähintään puolet ryhmän jäsenistä jatkaa myös toisen sopimuskauden. Hakemuksessa tulee ilmetä suunnitelma tuen käytölle. Ryhmän tulee osoittaa Anjala-arvojen mukaista aitoa yhteispeliä koko sopimuskauden ajan.

Viikon kysymys

Kouvola etsii säästökohteita – onko veronkorotus lääke talouden tasapainottamiseen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä