Lautakunta esittää 20 koulua – toteuttamisohjelmassa uusien koulujen rakentamisjärjestys on Valkeala, Anjala ja Sarkola

Lasten ja nuorten lautakunta käsitteli keskiviikkoiltana perusopetuksen kehittämismallia. Lautakunta esittää perusopetuksen kehittämisen malliksi 20 koulua.

Lasten ja nuorten palvelujen johtajan ehdotukselle esitettiin kaksi muutosehdotusta. Ensimmäisessä muutosehdotuksessa esitettiin koulujen lukumääräksi 20 koulua, joka poikkesi pohjaehdotuksesta Anjalan ja Tehtaanmäen koulujen sekä Elimäen yhtenäiskoulun säilyttämisellä. Toinen muutosehdotus poikkesi pohjaehdotuksesta siten, että Anjalassa toteutetaan koulu 1–2 luokkalaisille ja Elimäen–Korian kouluratkaisu päätetään erikseen myöhemmin.

Ensimmäinen muutosehdotus voitti 8–5. Muutosesityksen kannalla olivat SDP:n, keskustan, perussuomalaisten ja kristillisten edustajat Hovi, Lindström, Honkimaa, Pesonen, Relander, Suutari, Varjola ja Ylimäki. Pohjaesityksen 18 koulun kannalla olivat kokoomuksen ja vihreiden edustajat Lindholm, Helkala, Lindqvist, Mattila ja Hartikainen.

Perusopetuksen kehittämisen toteuttamisohjelmaa päästään laatimaan, kun valtuusto on päättänyt kehittämismallin. Toteuttamisohjelmassa huomioidaan yksityiskohtaisemmin kehittämistoimenpiteiden aikataulutus ja ensimmäiseksi toteutettavat investointihankkeet, jotka lautakunnan päätöksessä ehdotetaan käynnistettävän Valkealan, Anjalan ja Sarkolan osalta. Toteuttamisohjelmassa tarkasteltaisiin alueittain ja kaupunkitasolla muun muassa tarvittavia erityisen tuen järjestelyjä sekä millaisia palveluita tulevissa kouluyksiköissä voidaan mahdollisesti tarjota opetuspalveluiden lisäksi. Vaikka uudistuksen toteuttaminen veisi kokonaisuudessaan kymmenisen vuotta, on päätöksen toteutus suunniteltava hyvin ja aloitettava heti.

Lautakunnan tehtäviin kuuluvat myös muun muassa perusopetuksen opetussuunnitelman kuntakohtaisista painotuksista sekä vuosittaisista kehittämisen painotuksista päättäminen. Tulevina vuosina keskeisiä kehittämiskohteita ovat erityinen tuki sisältäen kaupunkitason toiminnot, alueelliset pienryhmät ja inkluusion sekä opiskeluhuolto, joustava alkuopetus, erikoisluokkatoiminta ja digitalisaation huomiointi opiskelussa. Näihin kohteisiin satsaamalla halutaan löytää keinoja, joilla voidaan tukea kouluja niiden arjessa ja mahdollistaa samalla oppilaille laadukas sekä hyvä oppiminen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.