Sortavalan Pojat polkee pyörillä kuppilasta toiseen lauantaina – ja soitto raikaa

– Toivottavasti tästä tulee vuotuinen perinne ja toivottavasti kaikki onnistuu jo ensimmäisellä kerralla mainiosti! huudahtavat Sortavalan Pojat -yhtyeen Risto Saku, Sami Syrjänen ja Manu Huuhilo kuin yhdestä suusta. Jutun tekohetkellä paikalla olleen anjalalaiskolmikon ohella kokoonpanoon kuuluvat lisäksi inkeroislaiset Juha Pyötsiä ja Jani Sunikka.
Sortavalan Pojat näkyy ja kuuluu lauantaina 1.9. niin kahviloissa, baareissa kuin tien päälläkin Hurukselassa, Anjalassa, Inkeroisissa, Keltakankaalla ja Myllykoskella.
– Siirtymät paikasta toiseen teemme polkupyörällä, joten edessä taitaa olla maailman ekologisin kiertue. Hiilijalanjälkemme on pieni, kun poljemme ja käytämme patterivahvistimia, jatkaa Saku naurahtaen.
Kuppiloissa ei kuulla aina samaa settiä.
– Meillä on keikkasetissämme noin 30–40 kappaletta, joten esiintyminen on aina erilainen. Soitamme suomalaista kevyttä musiikkia cover-versioina, luonnehtivat Syrjänen ja Huuhilo.
Sortavalan Pojat toivoo, että yleisöä kävisi kuuntelemassa yhtyettä useammassakin paikassa ja olemaan mukana myös polkupyörällä tapahtuvissa siirtymävaiheissa. Reitit on valittu niin, että päästään liikkumaan pyöräteitä pitkin.
Mukaan on jo haastettu paikallisia joukkueita ja muuten vain urheiluhulluja sekä kuulemma kaikki tutut ja tuntemattomat.
Kiertueen alustava aikataulu, johon voi tulla muutoksia:
11.00 Kahvila Susikoski, Huruksela
12.30 Makasiinikahvila, Anjala
13.30 Kahvila Matinpoika, Inkeroinen
15.00 Ravintola Vanha Viiala, Myllykoski
16.00 Maija’s Pub, Myllykoski
17.00 Keltsun Keidas, Keltakangas
18.30 Ravintola Kantri, Inkeroinen
19.00 Bar Cafe Cever, Inkeroinen
20.00 Mari’s Coffee, Anjala
Lue koko juttu Keskilaaksosta 30.8.