Avoimet ovet Nuorisokeskus Anjalassa

Suomen nuorisokeskukset juhlivat 25-vuotiasta keskusyhdistystään. Suomessa on yhdeksän nuorisokeskusta, jotka tarjoavat erinomaiset puitteet nuorisoryhmien toiminnalle. Nuorisokeskusten luonnonläheinen, elämyksellinen ja turvallinen, juuri lasten ja nuorten näkökulmasta rakennettu toimintaympäristö luo monia mahdollisuuksia. Näihin mahdollisuuksiin voi tutustua koko keskusverkoston avoimien ovien päivässä 31. elokuuta.

Yhteinen nuorisokeskusten avoimien ovien päivä tuo keskusten toimintaa tutuksi lähiympäristölle.

– Keskusten asiakkaat ovat laajalta alueelta, ympäri Suomen ja maailman. On tärkeää, että keskusten tekemä lapsi- ja nuorisotyö tulee tutuksi myös oman kylän väelle, kertoo Suomen nuorisokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Eija Pietilä.

Nuorisokeskus Anjalassa avointen ovien päivää vietetään kello 12–18 tutustumalla erilaisiin ohjelmiin ja alueeseen. Kävijät saavat kokeilla ilmaiseksi erilaisia aktiviteettejä, kuten jousiammuntaa ja puukiipeilyä, kello 13 alkaen. Lisäksi digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke esittelee digitaalista nuorisotyötä keppihevostyöpajassaan kello 12-15. Anjalan kartano on avoinna yleisölle ja siellä järjestetään opastuksia kartanon virtuaalihuoneeseen tasatunnein. Makasiinikahvilassa on tarjolla lettubuffet.

Suomen nuorisokeskusyhdistys ry viettää 25. toimintavuottaan vuonna 2018. Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Juhlavuonna nuorisokeskukset ja keskusyhdistys muistuttavat ponnekkaasti valtakunnallisissa nuorisokeskuksissa tehtävän nuorisotyön tärkeydestä.

– Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja turvaaminen vaatii tietoisia toimenpiteitä, rakenteita ja resursointia. Meille on arvokasta, että tasavallan presidentti kunnioittaa työtämme olemalla juhlavuotemme suojelija ja osoittaa täten lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen tehdyn työmme tärkeyden, toteaa Eija Pietilä.


Pietilän mukaan tämä on osoitus myös siitä, että nuoriin pitää panostaa ja yhdessä luoda edellytyksiä parempien kasvuolosuhteiden ja valoisamman tulevaisuuden puolesta.

Suomen nuorisokeskusyhdistys ry on nuorisolaissa mainittujen nuorisokeskusten yhteistyötä, palveluja ja kehittämistä koordinoiva taho. Erityistehtävänä SNK ry koordinoi ja kehittää myös suomalaista seikkailukasvastusta ja ylläpitää seikkailukasvatusverkostoa. Suomen nuorisokeskusyhdistystä ja yhdeksää nuorisokeskusta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö veikkausvoittovaroista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.