Virtuaalinuokkari avautuu syyskuussa

Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut menee sinne, missä nuoret ovat ja avaa syyskuussa virtuaalinuokkarin nuorten suosimaan Discord-sovellukseen. Virtuaalinuokkari on tarkoitettu kaikille kouvolalaisille nuorille.

Virtuaalinuokkarin tavoitteena on tavoittaa tuttujen nuokkarikävijöiden lisäksi uusia nuoria Kouvolan alueelta. Se on avoinna 24/7, mutta ohjaajat ovat paikalla määriteltyinä ajankohtina. Muina aikoina nuokkarin valvonta tapahtuu sovelluksen bottien avulla. Matalan kynnyksen nuokkarin toimintaan voi turvallisesti osallistua osallistujan valitsemalla tavalla esimerkiksi kirjoittamalla, kuuntelemalla, puhumalla tai videon välityksellä. Jutustelun lisäksi ohjaajat järjestävät pelisessioita yhdessä nuorten kanssa sekä tuovat esiin pelikasvatuksellisia asioita. Virtuaalitoiminnan lisäksi nuoria kutsutaan mukaan nuorisopalvelujen toimintaan ja tapahtumiin. Virtuaalinuokkarille on mahdollista tuoda myös muita perinteisen nuorisotyön työmuotoja,kuten kokkausta ja biliskisoja, striimaten.

Virtuaalinuokkarin lisäksi myös nuorisopalvelujen 12 fyysistä nuorisotilaa ympäri Kouvolaa avaa ovensa syksyllä. Nuorisotiloilla nuoret voivat viettää aikaa ja harrastaa erilaisia asioita monipuolisesti ja ohjatusti.

Nuorisotilojen aukioloajat ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.nuortenkouvola.fi/index/nuorisotilat.html