Metelöinnistä soitto hätäkeskukseen

Viime aikoina moponuoret ovat häiriköineet öisin metelöimällä useissa paikoissa eteläisessä Kouvolassa. Tilanne on erittäin harmillinen, koska kuuman sään vuoksi ikkunoita halutaan pitää auki.
Keskilaakso-lehteen on tullut eniten tietoja häiriköinnistä Keltakankaalta, Myllykoskelta ja Inkeroisista.
Keltakankaalla on jatkuvan metelöinnin lisäksi tuhottu yksityistä omaisuutta sekä linja-autopysäkin lasiseinämä. Moponuoret häiriköivät asukkaita öisin etenkin entisten koulun, kaupan ja kaupungintalon alueella. Paikalla usein käyneiden poliisien vierailutkaan eivät ole auttaneet, vaan sama meno on jatkunut poliisien poistuttua.
Komisario Timo Kuokkanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että yöllä häiriköivät moponuoret ovat tällä hetkellä ongelmana koko Kaakkois-Suomen alueella.
Kuokkanen kehottaa soittamaan hätäkeskukseen yöllisestä metelistä.
– Soitto on parempi keino kuin lähteä ”nokkapokkaan” nuorten kanssa, jos asiallinen puhe ei auta.
Koko juttu on Keskilaaksossa 26.7.