Lämmintä kiitos

Kirjoitan tätä kun ulkona paukkuu melkein kahdenkymmenen asteen pakkanen. Kylmää on ollut jo viikkokausia. Näin se pitääkin olla Suomessa tähän vuodenaikaan – normaali talvisää. Normaalia on myös se, että viikon aikana uutisissa mainitaan ilmastonmuutos useita kertoja. Ilmastonmuutos ja varsinkin sen lämpeneminen uhkaa kaikkea ja sitä vastaan pitää taistella kaikin keinoin. Tutkijat ovat näin tutkineet ja sitä on maallikon paha mennä kiistämään. Poliitikot nokittavat toisiaan ja kisaavat siitä, kuka uskaltaa lyödä pöytään kovimmat ilmastotavoitteet. Pelinappulana on tietysti tavallinen veroja maksava kuluttaja. Kaikki mitä ostamme vaikuttaa kaikkeen ja ilmastoystävällisyyden nimissä myydään kaikkea mahdollista. Ylähyllyn premium-pesuaine on ilmastoystävällistä, lähiruoka on sitä luonnollisesti, ja jaloimman teon ilmaston hyväksi kuluttaja voi tehdä ostamalla kiiltävän hybridiauton. Onko niin, että mitä enemmän sillä hybridillä ajaa, sitä enemmän ilmastoa säästyy?

Tuulimyllyjä vastaan ei voi taistella. Ilmasto lämpenee ja näin se vaan on. Suuremmat voimat ovat asian takana ja meidän täällä Suomessa on pakko sopeutua siihen. Onko kukaan huomannut, että ilmaston lämpenemisestä on meille suomalaisille hyötyä?

Saattohoidossa oleva maatalous saa piristysruiskeen. Lämpimästä Suomesta tulee Euroopan johtava maissin ja vehnän tuottaja. Vientituloja tulee, sillä keskieurooppalaisten on pakko ostaa suomalaista vehnää patonkiinsa ja rypäleitä viiniinsä. Etelä-Euroopassa kasvaa silloin vain kaktuksia ja niitä länkkäreistä tuttuja tuulessa pyöriviä pensaita. Suomessa rekka-autojen lavoja on pakko leventää 5 senttiä, että kaikki vilja ehditään kolmen satokauden puristuksessa rahdattua satamiin. Se tietää rutkasti lisää töitä pienille metallialan yrityksille.

Mitä lämpimämpää on, sitä paremmin tarkenee uida Koivusaaren uimalassa. Kouvolan kaupunki kipuilee parhaillaan liikojen uimahallien kanssa. Kun ilmasto lämpenee tarpeeksi, kaikki hallit voidaan sulkea, koska vilukissatkin tarkenevat uida ulkona ympäri vuoden.

Meren pinnan noususta ei ole meille uhkaa. Saksa patoaa hädissään Tanskan salmet ja pumppaa Itämeren pintaa alemmas. Sen ansiosta Helsingin kauppatorilla voi kävellä pikkukengissä myös ilmastomuutoksen jälkeen. Suomen matkailubisnes kukoistaa. Pohjola on paikka, jossa lämpötilat ovat vielä siedettävät. Moni portugalilainen haluaa nähdä Euroopan viimeiset palmut yöttömässä yössä.

Suomi on voittaja ilmaston lämpenemisessä. Vaurastumme niin paljon, että jokaiseen Suomen kuntaan on vara rakentaa kolme täysimittaista hiihtoputkea. Hiihtoharrastus on siis mahdollista myös tulevaisuudessa.

Lopulta kun ilmasto on muuttunut lämpimäksi, talojamme ei enää tarvitse lämmittää. Uutisten mukaan tällä hetkellä puun pienpoltosta tulee runsaasti erittäin haitallisia nokihiukkasia. Näin tästäkin riesasta päästään eroon.

Minua palelee usein eli odotan innolla ilmaston lämpenemistä.

Jukka Sakki