Sote-kaaosta pelätessä

”Joka toinen suomalainen ei tunnista aivoverenkiertohäiriön oireita.” (KS Näkökulma, Tuija Halko-Liukkonen 11.2.) Tuolla toteamuksella ilmeisimmin tarkoitetaan ns. tavallisten kansalaisten tunnistamiskykyä. Mutta mistä sitten johtuukaan sairaanhoidon ammattilaisten ajoittainen kyvyttömyys tunnistaa, tiedostaa, ymmärtää, uskoa potilaan oireiden vakavuuteen esimerkiksi juuri aivoverenkiertohäiriön kohdalla – ja toimia siten kuin sairaanhoidon ammattilaisten kuuluisi?

Kuka ottaa vastuun silloin, kun sairaanhoidon hoitoketju pettää ja vieläpä useasta kohtaa? Esimerkiksi halvausoireiden iskiessä pitää toimia nopeasti – sairaanhoitohenkilökunnankin. Jos on selkeitä, vähintäänkin yksittäisiä ongelmia/katastrofeja ollut jo aiemmin Kymenlaaksossa potilasturvallisuuden toteutumisessa (# Aki, Vekaranjärvi, KOKS, IlkkaPusa, Meilahti), niin millaisia uhkakuvia onkaan nyt ja tulevaisuudessa, kun Kouvolan POKS:n erikoissairaanhoito siirrettiin vuoden vaihteessa Kotkaan KOKS:iin ja arvioita/merkkejä potilasturvallisuuden heikentymisestä eri tavoin on jo esiintynyt.

Missä jamassa on esimerkiksi Kouvola-Kotka-valtatien perusparannussuunnitelma? Kummallista, että Iitin Kymi Ring -hankkeen myötä vaikuttaa hallitukselle ja myös sen kouvolalaiselle työministerille olevan tärkeämpää kunnostaa Kouvola-Lahti-valtatie kuin Kouvola-Kotka-väli, joka on nykyisessä kuosissaan todella hidas ja vaarallinen väylä lisääntyneille ambulanssikuljetuksille Kouvolasta Kotkaan. Missä siis luuraa Kouvolan edunvalvonta tässä asiassa?

Maamme hallitus on osoittanut soteen liittyvillä jo toteutuneilla sekä suunnitelluilla päätöksillään halunsa ajaa Suomen sote-kaaokseen, sote-palveluiden saannin entistä pahempaan eriarvoistumiseen, valinnanvapauden varjolla veronmaksajien sote-rahojen valumisen suurten, yksityisten, jopa veroparatiisikytköksisten terveysalan firmojen syliin (# LasseMännistö, LauraRäty, JoonasTurunen, IsmoPartanen, SannaLauslahti, hävyttömätlobbarit, Mehiläinen, Terveystalo ym.). Ja miten kukaan voi rehellisesti sanoa, että maakuntauudistusta tarvitaan aivan välttämättömästi sote-uudistuksen aikaansaamisessa (# keskustakokoomuksentalutusnuorassa)?!

Sote-uudistusta ilman muuta maassamme tarvitaan, muttei varmasti hallituksen nyt kaavailemassa sote-maku-muodossa.

Sari Melkko (sd)
Kouvola