Kaupunginvaltuutettu Kristian Sheikki Laakso perussuomalaisiin

Kaupunginvaltuutettu Kristian Sheikki Laakso on hyväksytty Kouvolan Seudun Perussuomalaiset ry:n jäseneksi. Hän siirtyi yhdistykseen Suur-Kouvolan sitoutumattomista.

Laakso toimii kierrätysalan yrittäjänä. Hänet valittiin viime vuoden kuntavaaleissa kaupunginvaltuutetuksi 572 äänellä, mikä on kahdeksanneksi eniten Kouvolassa.

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleissa viisi kaupunginvaltuutettua, mutta menetti niistä yhden, kun ministeri Jari Lindströmin siirtyi Sininen Tulevaisuus –puolueeseen. Kristian Sheikki Laakson myötä perussuomalaisten valtuutettujen määrä palaa takaisin vaalituloksen mukaiseen määrään.

Sheikki Laakso perustelee ratkaisuaan sillä, että puoluekokouksen jälkeen perussuomalaiset palasivat takaisin juurilleen. Perussuomalainen puolue antaa myös hyvät lähtökohdat maakuntavaaleihin. Suur-Kouvolan sitoutumattomista eroamiseen ei liity dramatiikkaa. Laakso luopuu omasta aloitteestaan Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenyydestä, koska hän katsoo paikan kuuluvan edelleen sitoutumattomille.