Vanhemmat tinkivät omista harrastuksistaan lastensa hyväksi

Uusi tutkimus kertoo, että perheet satsaavat Suomessa runsaasti rahaa lastensa harrastuksiin. Varoja kuluu paljon jo yksilapsisissa perheissä, ja tilanne luonnollisesti korostuu, mikäli lapsia on useampia.
Valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että lasten harrastuksiin menee liian paljon rahaa. Näin ajattelee 74 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Vain kuusi prosenttia vastaajista sanoi olevansa eri mieltä. Väitteestä harrastamisen kalleudesta ovat samaa mieltä suomalaiset ikään, asuinpaikkaan tai tulotasoon katsomatta.
Tutkimuksessa ilmeni, että vanhemmat tinkivät omista harrastuksistaan ennen lasten harrastusten karsimista. Kaikkiaan runsas viidesosa kertoo joutuneensa vähentämään omia harrastuksiaan lastensa harrastusten hyväksi.
Liikkalalaisessa Jalon perheessä on riittänyt sutinaa, kun viiden lapsen jälkikasvua on viety eri harrastuksiin.
– Ratsastusta harrastanut Emma, 22, ja pianoa soittanut sekä laulanut Saara, 20, asuvat jo muualla, mutta Mikko, 16, Helmi, 14, ja Iiris, 11, tarvitsevat kuljetusta, kertoo lasten äiti Terhi Ruokonen-Jalo.
– Mikko soitti aiemmin kolme vuotta rumpuja, mutta hänen harrastuksensa on nykysin jalkapallo MYPAn harraste 02 -pojissa. Helmi on soittanut viulua 8-vuotiaasta lähtien ja Iiriskin aloitti sellonsoittonsa 8-vuotiaana. Hevoset ovat myös tyttöjen tärkeä harrastus, kertoo Ruokonen-Jalo.
Lue koko juttu Keskilaaksosta 15.2.