Ruotsi valinnaisaineeksi

Ruotsin kieltä moni suomalainen ei edes tarvitse työelämään astuttua. Suomessa kielivaatimukset ovat todella tiukat: jokaisen ammattiin opiskelevan on osattava kahta itselleen vierasta kieltä. Joten ruotsin kielen sijasta voisi valita muun vieraan kielen.

Mielestäni minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pitäisi vaatia ruotsin kielen osaamaista. Julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Noin 5,3 prosenttia Suomen väestöstä on suomenruotsalalaisia. Ruotsin kieltä ei puhuta niin paljoa, että sitä pitäisi opiskella pakolla neljää vuotta. Moni suomalainen nuori, joka ei tunne ruotsin kieltä tarvitsevansa, saattaa häiritä tuntia. Silloin he, jotka haluavat opiskella naapurimaamme kieltä, eivät välttämättä voi keskittyä niin hyvin kuin haluaisivat.

Mielestäni ruotsin voisi laittaa valinnaisaineeksi. Silloin he jotka haluavat ruotsia opiskella voisivat sen valita, ja näin suurin osa häiriköistä saataisiin tunneilta pois.

Julia Kokkola
8c Myllykosken yhteiskoulu