0

Koirapuisto rakentumassa Myllykoskelle

Koirapuiston saamiseksi Myllykoskelle on tehty aloite, jonka on allekirjoittanut noin 200 kuntalaista.

Kuntalaisaloite koira-aitauksen rakentamisesta Myllykoskelle käsitellään helmi-maaliskuun teknisen lautakunnan kokouksessa. Myllykoskella on tutkittu neljää aluetta koirapuiston paikaksi.

Kouvolassa on seitsemän koira-aitausta ja yksi vesinoutoon ja uimaopetukseen tarkoitettu aitaus Käyrälammen rannalla. Myllykoskella ei ole koira-aitausta eikä koirapuistoa, jossa koirat voisivat ulkoilla ohjaajansa valvonnassa ilman talutinta. Myllykosken alueella on koiraharrastajia, jotka ovat jo vuosia toivoneet koira-aitausta taajamaan.

Yhdyskuntatekniikka on kartoittanut koira-aitaukselle sopivia alueita. Kriteerinä paikan etsimiselle ovat olleet:
1. Myllykosken keskustan läheisyys,
2. koirien haukkuminen ei häiritsisi kohtuuttomasti alueen asutusta,
3. saavutettavuus keskustasta jalkaisin tai autolla ja
4. kunnan omistama maa-alue ja sen soveltuvuus koira-aitauksen rakentamiseen.

3 kommenttia aiheesta “Koirapuisto rakentumassa Myllykoskelle

  • 18.1.2018 at 14:51
    Permalink

    Hyvä että Myllykoski kehittyy ja virkistyy.

  • 20.1.2018 at 19:12
    Permalink

    Kurkimäen alue paras.

  • 24.1.2018 at 04:42
    Permalink

    Vieressä on autotalokin, jota käytetään kennelinä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Onko Kouvolassa liikaa kouluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä