Joulua ja itsenäisyyttä juhlitaan lukuisin tapahtumin jo viikonvaihteessa

XXIII eli 23. Sippolan joulunavaus on tänään perjantaina, 1.12. kello 18.00 alkaen. Ulkotulia viritellään jo ennen tapahtuman alkua Sippolantien varteen kirkonkylälle. Luvassa on taas Kouvolan kaupungin edustajan valtuuston puheenjohtajan Jouko Leppäsen puheenvuoro. Entiseen tapaan Anjalankosken seurakunnan edustajan ja Sippolan Vonteenin Esa Peltosen puheenvuorot on ohjelmassa. Sippolan kirkkokuoro on luvannut esiintyä myös. Ainakin joulupukki, Liikkalan VPK:n kulkue, joulukuusi valoineen, lämpötilaveikkaus, glögitarjoilu, Hirvien makkaragrilli ja joulupukin nuotio ovat myös ohjelmassa.
Tilaisuudessa luetaan myös tapahtumaa tukeneiden Sippolan seudun toimijoiden nimet, jotka ovat mukana järjestämässä kyläyhdistys Sippukylien kanssa tapahtumaa. Joulukuusen paikkana on entisen Sippolan kotiseutumuseon edusta, vaikka rakennus onkin nykyisin yksityisessä omistuksessa. Glögit ja piparit tarjoillaan tien toisella puolella baarin edustalla.

Inkeroisten yhteiskoulussa vietetään lauantaina 2.12. koko kylän markkinapäivää. Ohjelmassa on muun muassa musiikkiesitys, näyttelyitä ilmiöviikon tuotoksista. Lisäksi usealla luokalla on myyntipöytiä. Myymme muun muassa työpajoissa syntyneitä askartelutuotteita ja esimerkiksi vanhan ajan limonadia. Paikalla on myös kahvio. Mukana markkinoilla on hyönteisruokaa tutuksi tehnyt Santtu Vekkeli. Tervetuloa vierailemaan koululla lauantaina kello 11-13.

Lions Club Kaipiainen järjestää useita perinteikkäitä tapahtumia joulukuussa. Kaipiaisten joulun avaus on Salen edustalla lauantai 2.12. kello 15 alkaen. Ohjelmassa on joulukuusen pystytys ja jouluvalojen sytytys. Tarjolla on lämmintä glögiä ja pipareita sekä Leijona-kinkkuarpojen myyntiä.

Jo toistakymmentä vuotta on totuttu viettämään ensimmäisen adventin iltapäivää Kievarimuseolla, ja näin tapahtuu ensi sunnuntainakin 3.12. kello 12-15. Museo oli jo vaipunut syksyiseen uneen ja viipynyt siinä parisen kuukautta, kunnes taas tuli aika herätä hetkeksi ja nauttia jouluisesta tunnelmasta. Täällä toteutuu vanhan joululaulunsanoma: ”No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle…”
Tältä varmasti tuntuu vanhan talon haltiasta ja hänen tontuistaan. Hehän muistavat oikein hyvin kuinka kesällä varsinkin iltaisin hyöri kaikenlaista väkeä museon pihapiirissä, kahvi tuoksui ja musiikki soi. Iloinen touhu jatkui kesäillan hämäryyteen asti.
Nyt adventtina väki hyörii päiväisessä hämärässä, kahvi ja pullat tuoksuvat sekä musiikki soi, tosin hiukan erilaisena kuin kesällä.mutta sen sanoma kaikuu kauas yli pihapiirin naapureille asti. Musiikkina on nyt joululauluja, noita ihania, jotka säilyvät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jopa yli vuosisatojen, tuoden mieliin sen oikean joulutunnelman.
Toinen vanhoista elementeistä joululaulujen lisäksi, ja jotka liittyvät Kievarimuseon jouluun, ovat kulkuset. Esi-isämme matkasivat kulkusten helkkyessä hevosillaan joulukirkkoon. Ensi sunnuntaina pienet ponihevoset vetävät rattaillaan lapsukaisia, ja kulkuset soivat niin kuin ennenkin…
Kolmas elementti ei olekaan mikään menneen ajan muisto, vaan se on ihan oikea elävä joulupukki, joka saapuu joka ikinen joulu Kievarimuseolle mahtavan karkkipussin kanssa, tervehtimään paikalle saapuneita lukuisia lapsosia ja kuulemaan heidän toiveitaan joululahjojen suhteen. Pukille voi kirjoittaa ihan oikean toivomuskirjeenkin. Hän toimittaa sen henkilökohtaisesti Korvatunturin verstaalle sinne missä suurin osa joululahjoista valmistetaan. Pukilla on kyllä toinenkin mahdollisuus lahjojen suhteen, jos sattuu Korvatunturilla olemaan ruuhkaa. Kievarimuseon pihapiirissä on iso navetta, aitta ja liiteri, jotka ovat lahjojentekijöiden huostassa.
Näistä löytyy jokaiselle jotakin, jopa joulupukillekin. On tarjolla upeita käsitöitä, sukkaa, lapasta huivia sun muuta joululiinaa. Herkkujen ystäville kaikkea maistuvaista joulupullista kakkujen ja pipareiden kautta hunajaan. Joulukoristeista puhumattakaan. Myytävää on paljon, niistä riittää kaikille ostettavaa. Museon myyjäisethän ovat aivan ainutlaatuiset monessakin mielessä.
Anjala-Seuran täti- ja setätontut ovat taas kerran rakentaneet vanhaan saunaan oikean ”ravintolan”. Siellä he myyvät edellä mainittujen kahvin ja kotipullan lisäksi jouluista glögiä ja pipareita sekä tietenkin makkaraa, sillä sehän kuuluu suomalaiseen tapahtumaan oli sitten joulu tai juhannus.
Museoonkin voi halutessaan tutustua. Ovet ovat auki ja Suomi 100 vuotta henkilöt ja heidän tarinansa ovat vielä nähtävissä museon tiloissa.
Anjalassa toteutuu adventti kaikkia koskettavalla tavalla: ensin aamusella kirkkoon laulamaan Hoosiannaa ja sen jälkeen Kievarimuseolle nauttimaan vanhan ajan joulutunnelmasta, joululauluista ja myyjäisten iloisesta hälinästä. Vanhan talon haltia tonttuineen toivottaa oikein hyvää ja rauhallista Joulun aikaa kaikille talossa viihtyneille, oli sitten kesä tai talvi.

Joulukauppa käynnistyy. Perjantaina 1.12. Feramella tarjoaa joulukahvit.
Sunnuntaina 3.12. joulunavaus on Ykköstorilla kello 12 alkaen. Kello 12-14 on paikalla kopsutallin väkeä ja joulupukki. Kello 12-14 herkkutorilla maistatellaan jouluruokia. Paikalla on myös Positiiviset kouvolalaiset eli PIK-ryhmän jäseniä, jotka jakavat hyvää mieltä tuotelahjoituksilla. Tunnelmassa mukana on myös Inkeroisten VPK.

Satavuotiasta Suomea juhlistetaan sunnuntaina 3.12. kello 15 Myllykosken Seuratalossa pidettävällä itsenäisyysjuhlakonsertilla, jonka järjestävät Myllykosken Metallimiesten kuoro, Myllykosken Reserviupseerikerho ja Puhallinorkesteri Sonetti.
Tilaisuus alkaa Jääkärin marssilla. Konsertissa kuullaan muun muassa Veteraanin iltahuuto, Jokainen ihminen on laulun arvoinen, Sininen ja valkoinen ja Suomen laulu.
Avaussanat lausuu Eero Mattila. Reijo Pajuoja kertoo Myllykoskesta sata vuotta sitten. Päätössanat lausuu Paavo Mikkonen.

Itsenäisyyspäivän tapahtumat jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.