Pitkään odotetut kunnostustyöt käyntiin

Valtatie 15:n Keltakankaan eritasoliittymän urakkasopimukset on allekirjoitettu Lemminkäinen Infra Oy:n kanssa viime viikolla, ja kunnostustyöt pääsevät kohteessa käyntiin lähipäivinä. Urakan tilaajana on Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Kouvolan kaupunki osallistuu myös omalla osuudellaan hankkeen kustannuksiin.
Eritasoliittymän rakentamisen urakkahinta on noin 5,3 miljoonaa euroa.
Pitkään ja hartaasti odotetun kunnostustyön toteutumisesta saatiin varmuus viime joulukuussa, kun Liikenneviraston lopullinen hyväksyntä eritasoliittymän rakentamiseen saatiin. Suomen hallitus päätti jo aiemmin antaa kohteeseen rahoitusta valtion teiden korjausvelkaohjelmassa.
Risteyksen eritasoliittymän suunnittelu kesti ennakoitua pitempään, koska maasto oli pehmeämpää kuin etukäteen arveltiin. Risteys valmistuu kuitenkin alkuperäisessä aikataulussaan eli marraskuun loppuun mennessä vuonna 2018.
Valtatie 15:n osuus läpi maakunnan nimettiin aikanaan Kymenlaakson runkotieksi. Sen merkitystä korostettiin maakunnan yhdistäjänä, eikä tuo puhe ollut vailla katetta. Liikennevirrat soljuivat puolisen vuosisataa sitten – ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin – mainiosti maakunnassa. Nyt tilanne on lisääntyneen liikenteen vuoksi aivan toinen.
Keltakankaan risteysalueen kunnostuminen on hyvä alku. Jatkoa täytyy kuitenkin seurata koko Kouvolan ja Kotkan välisen tieosuuden kuntoon laittamiseksi, jotta liikenneturvallisuus saataisiin asianmukaisesti. Työtä valtatie 15:n hyväksi on siis edelleen jatkettava.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.