Jari Litmanen kehuu MyPan mullistaneen suomalaista jalkapalloa

Suomen Palloliiton alueellinen teholeiri järjestettiin viime viikolla Myllykoskella ja ydin-Kouvolassa. Paikalla olivat valmentajina Kai Nyyssönen, Jari Litmanen, Tommi Kautonen ja Einari Kurittu. Nelikosta kolme viimeksi mainittua on pelannut MyPassa liigaa.
Jari Litmaselle jäi mukavat muistot MyPasta ja Myllykoskesta vuodelta 1992.
– MyPassa tehtiin kaikki uudella ja erilaisella tavalla kuin aiemmin Suomessa. MyPa sai hyvää säpinää maamme jalkapalloon ja seuran tekemiä asioita voi sanoa jopa mullistaviksi. Minulla oli MyPassa ja Myllykoskella hyvä olla, vaikka aika jäikin varsin lyhyeksi Ajaxiin siirtymiseni vuoksi, totesi Litmanen.
– MyPa avasi ensin minulle väylän lähteä ulkomaille. Tämän jälkeen monella pelaajalla oli hyvät mahdollisuudet siirtyä Myllykoskelta kansainvälisiin joukkueisiin. Ilman MyPaa tämä ei olisi välttämättä ollut mahdollista tai ainakaan niin helppoa.
Koko juttu on Keskilaaksossa 5.10.

4 kommenttia aiheesta “Jari Litmanen kehuu MyPan mullistaneen suomalaista jalkapalloa

  • 5.10.2017 at 12:58
    Permalink

    Jaa, näyttäisi tuolla olleen viidentenä valmentajana muuan Korhonenkin (mv-valmentajana) ja hänelläkin MyPan paidassa kymmenen vuotta Veikkausliigaa ja muun muassa mestaruus jne.

    Reply
  • 5.10.2017 at 13:01
    Permalink

    Jaa… näyttäisi tuolla olleen viidentenä valmentajana Korhonenkin (mv-valmentaja), jolla myös kymmenisen vuotta kokemusta MyPan riveissä Veikkausliigaa ja mestaruuskin.

    Reply
  • 5.10.2017 at 14:32
    Permalink

    Myös entinen pitkänlinjan MyPalainen Korhonen valmentajana.

    Reply
  • 8.10.2017 at 09:33
    Permalink

    Missä on Jari Litmasen Stadion? Todellakin Jari Litmanen lähti nousukiitoon Anjalankosken stadionilta. Nimetkäämme Saviniemen stadion suurimman sankarinsa mukaisesti. Hän on ansainnut sen. Myös suomalainen jalkapallo on ansainnut tämän kunnian. Nuorisomme luottaa tulevaan menestykseensä maineikkaan esimerkkinsä vauhdittamana. Suomen kansainvälisesti tunnetuimman pelaajan myötä myös Kouvola nousee maailmalla nuorisojalkapallon luvattuna kaupunkina.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.