0

Moottoriurheilurata tuo turisteja ja matkailijoita

Edunvalvonta vaatii hyviä hermoja ja toimijoiltaan sitkoa. Tämä tuli jälleen kerran todistettua, kun Kymiring ajoharjoittelu- ja kilpaurheilurata sai puuttuvan 3,5 miljoonan euron rahoituksen hallituksen lisätalousarvioneuvotteluista. Jotta tähän pisteeseen päästiin, oli taustalla tehty vuosia työtä. Matti Vanhasen hallitus on jo aikanaan saanut esitelmän ratahankkeesta, nyt Juha Sipilän hallitus löysi sille rahoituksen. Ensimmäiset omat muistiinpanot radasta ulottuvat reilun kymmenen vuoden taakse. Kouvolan seudun kuntayhtymä, myöhemmin Kouvolan kaupunki ja Iitin kunta ovat olleet aktiivisesti mukana suunnittelussa alusta asti.

Kouvolan seutu on ollut suurten rakennemuutosten kohteena jo reilun vuosikymmenen. Uskoa moottoriurheilurataan on kuitenkin löytynyt. Hyvää edunvalvontaa on tehty useilla eri kokoonpanoilla. ELY:n ja kaupunkien virkamiehet, Kymiring organisaatio, Kymenlaakson liitto, Kouvolan ja Iitin luottamusmiehet, Kinno, Kouvolalaiset kansanedustajat ja ministeri, ovat kaikki yhdessä yli kymmenenvuoden ajan tähdänneet samaan päämäärään. Kymiring on osoitus siitä, että yksin ei edunvalvontaa tehdä.

Moottoriurheilurata tulee tuomaan alueelle turisteja ja matkailijoita. Tämä tieto vauhdittaa ja vahvistaa Kouvolan matkakeskuksen remonttitarvetta. Osaltaan asiaan vaikuttaa myös positiiviset talousuutiset. Hallituksen työt Suomen kuntoon laittamiseksi alkavat hiljalleen orastaa myös Kaakkois-Suomessa. Paikan päälle tulevat ihmiset tarvitset majoitusta, palveluita ja viihdykettä.

Pitkä työ on jo tehty, mutta paljon on vielä tehtävää. Kymiring on saanut tukea valtiota, nyt on organisaation löydettävä sponsorointia myös yrityselämän puolelta.

Viikon kysymys

Säilötkö syksyn satoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä