Kuuma kesä

Ilmojen osalta kevät on ollut miellyttävä. Aurinkoa ja lämmintä on jo nyt ollut ihan mukavasti. Toivotaan, että koko kesästä tulee kaunis ja lämmin niin, että saamme viettää lomaa kotimaassa shortseissa ja t-paidassa.

Tuo otsikko tähän kirjoitukseen ei suinkaan tullut pelkästään toiveesta ilmojen osalta. Oikeastaan se tuli ennen muuta niistä odotuksista, joita poliittinen ilmapiiri Suomessa aiheuttaa. Sote-soppa kiehuu, koulutukseen kohdistetut säästöt koetaan äärimmäisen epäoikeudenmukaisiksi, kansalaisten mielestä kilpailukykysopimuksen maksumiehiksi on valittu vain palkansaajat. Tämäkään ei tunnu hyvältä.

Viime viikon lopulla saimme hyviä uutisia sairaanhoitopiiristä. Carean hallitus teki ryhdikkään päätöksen, jolla se ilmaisi tahtotilansa tuleviin maakunnallisiin järjestelyihin. Päätöksessä tuli selväksi se tahtotila, joka Kymenlaakson maakunnassa, nimenomaan poliittisella tasolla on. Kiitos Carean hallitukselle tästä päätöksestä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut halutaan järjestää tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti Etelä-Kymenlaakson ja Kouvolan välillä. Tämä on viisasta siksi, että maakuntamme väestö on jakaantunut selkeästi tasan etelän ja pohjoisen kesken. Tärkeä päätös on myös siksi, että peruspalveluministeri Juha Rehulan viesti meille on jo pitkään ollut, että ”sopikaa nämä työnjakoasiat keskenänne”. Nyt tämä sopimus on tehty, ja meillä on syytä olettaa, että valtion päätöksenteossa tämä myös huomioidaan. Vaikka ei tunnu kovin mukavalta – näin lomakauden alkaessa pistää painetta kavereiden niskaa, niin nyt on pakko todeta, että kaupunkimme ministerin ja kansanedustajan niskaan tulee nyt paineita varmistaa se, että tämä maakunnan yhteinen tahto toteutuu. Ovathan molemmat herrat peräänkuuluttaneet, suorastaan vaatineet, yksimielistä kantaa tähän asiaan. Tämä on nyt hoidettu ja – the floor is yours, Jari ja Markku.

Myös opetukseen kohdistuneet säästöt ovat yhteiskunnallisessa keskustelussa puhuttaneet todella paljon. Onhan Suomi pitkään ollut maailmanlaajuisesti aivan kärjessä, opetuksen tasossa ja tuloksissa. Yliopistojen rahoitus on aivan aiheesta saanut valtaisan huomion. On jopa väitetty, että kolmen S:n hallitus haluaa muuttaa Suomen takaisin luokkayhteiskunnaksi, jossa niiden lapset, joilla on ”pätäkkää perstaskussa” saavat huippukoulutuksen ja vähävaraisten jälkikasvu saa sitten tyytyä siihen mitä jäljelle jää.

Hämmästyttävän vähälle huomiolle tässä keskustelussa on jäänyt toisen asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuus. Ensi vuonna tästä koulutuksesta ollaan leikkaamassa 190 miljoonaa. Jo aiemmin on sovittu, että vuonna 2018 päätetään ammatillisen koulutuksen uudistuksesta. Eikö nämä kaksi asiaa olisi pitänyt niputtaa niin, että säästöt olisi haettu järkevän suunnittelun ja toimivien rakenteiden kautta, kokonaisuus huomioiden. Nyt otetaan valtaisa määrä rahaa pois ja todetaan, että ”hoitakaa homma”. Huonoa politiikkaa, sanon minä.

Kesä on kuitenkin jo täällä ja se tuntuu hyvältä. Kouvola ja Kymenlaakso ovat täynnä aivan huippuhienoja tapahtumia. Keskitytään niihin ja nautitaan. Pikku tapahtumavinkkinä tällä kertaa antaisin Kouvolan Dekkaripäivät 10.–11.6.2016. Hienon tapahtuman lisämausteeksi voit ostaa mukaasi vanhoja tai uusia dekkareita. Hyvää ja nautinnollista kesää kaikille!